Vuonna 2006 aloitin työni päihderiippuvuuden hoidon parissa. Tilanne silloin oli se, että ihmiset pääsivät hoitoon ja moni päättäjä kunnissa ja kaupungeissa ymmärsi, että hoidon tavoite pitää olla ensisijainen pyrkimys päihteettömyyteen.

Tänä päivänä edelleen moni päättäjä asian ymmärtää, mutta hoitoon pääsystä on tehty entistä monimutkaisempaa ja tämä kestää monesti jopa kuukausia. Tästä kertoo myös tilastot.

THL:n tilastojen mukaan vuonna 2015 päihdehuollon avopalveluiden asiakkaiden lukumäärä oli 45 956 ja vuonna 2020 lukumäärä oli 33 563. Päihdehuollon laitoskuntoutuksessa asiakasmäärä vuonna 2015 oli 15 317 ja vuonna 2020 10 968.

Tämä tilasto kertoo siitä, että ”säästetty on” ja nämä säästöt eivät näy missään. Samaan aikaa jos laitettaisiin viereen toinen tilasto samalta aikajaksolta ja verrattaisiin kuinka paljon on noussut terveydenhoidon ja lastensuojelun kulut, niin voisimme todeta, että säästöjä ei ole.

Vuonna 2012 eräässä mielipidekirjoituksessa silloinen peruspalveluministeri Maria Guzenina mainitsi mm. seuraavaa:

• Meillä Suomalaisilla on ongelma. Se koskettaa jokaista: toisia suoraa, toisia välillisesti. Sen vaikutukset näkyvät liian usein kodeissa ja työpaikoilla ja se syö hyvinvointiamme monella muullakin saralla. Ongelman nimi on päihteiden käyttö (päihderiippuvuus). Se maksaa meille jokaiselle tavalla tai toisella. Suorat kustannukset ovat miljardin paikkeilla, välilliset nousevat joidenkin arvioiden mukaan kolmesta kuuteen miljardiin. Jos jokin muu asia aiheuttaisi näin paljon murhetta ja kustannuksia, sen taltuttamiseen vaadittaisiin varmasti laajalla rintamalla pikaisia toimenpiteitä.
• On arvioitu, että esimerkiksi teini-ikäisten huostaanotoissa 60 prosentissa oli takana nuoren oma päihteiden käyttö. Päihteiden käytön ja syrjäytymisen yhteyskin on nykyisin laajasti tunnustettu.
• Kun lähdin mukaan politiikkaan, minua varoiteltiin puuttumasta alkoholiasioihin, saattaisin jopa pudota eduskunnasta. Silläkin uhalla, alkoholihaitoista ja niiden ennaltaehkäisystä ja hoidosta on puhuttava ja niihin on panostettava.

Näin siis vuonna 2012.

Tähän kohtaan voisi lisätä erään kirjoitetun viisauden:

”Unelman ja tavoitteen erottaa suunnitelma.”

Stuart Schroeder

Tilastot kuitenkin osoittavat aivan jotain muuta. Onko asia todella näin arka ja poliittisesti ”hankala” aihe?

Meillä Suomessa kuullaan yleensä yhtä tai kahta vakio päihdehoidon asiantuntijaa. He pääsevät esille mediassa, he pääsevät poliittisten päättäjien puheille ja vaikuttamaan päihdehoidon tulevaisuuteen, määrittelemällä ja suosittelemalla mitä ja miten tehdään tulevaisuudessa.

Suomessa harvoin puheissa kuullaan kerrottavan itse sairauden hoidosta, sen sijaan isosti painotetaan ennaltaehkäisyyn ja haittojen vähentämiseen jne. Ennaltaehkäisy on tärkeää ja siihen pitää panostaa. Haittojen vähentämiseen pitäisi panostaa mm. hoidon laadun tarkkailulla ja hoitoon pääsyä helpottaen. Nyt haittojen vähentämisen keinot liian harvoin todellisuudessa vähentää haittoja, ne siirtävät niitä tulevaisuuteen yksilötasolla ja yhteiskunnan näkövinkkelistä tämä on kestämätön tilanne.

Meillä ollaan huolissaan nuorten syrjäytymisestä, joka maksaa noin miljoona euroa per nuoria. Tämä huolen vastapainoksi meillä hyvin pontevasti vaaditaan päihteiden vapauttamista. Perustellaan asia milloin holhousyhteiskunnasta irrottautumisella, milloin sillä, että aineiden laillistamisen myötä hoitoon hakeutuminen olisi helpompaa. Mikäli tämä jälkimmäinen pitäisi paikkansa, niin hoitolaitoksiin olisi ruuhkaksi asti tulijoita. Hieman karrikoiden, joka aamu alkoholisteja oli jono ovella. Syy miksi päihderiippuvainen ei hakeudu hoitoon, niitä on ainakin neljä. 1. päihderiippuvuus on sairaus, johon sairastunut ei näe omaa tilaansa, kieltää ongelman ja hakee syyn päihteiden käytölle aina ulkopuolelta. 2. meillä Suomessa hoitoon pääsy on tehty enemmän kuin hankalaksi. Päihderiippuvaisen pitää todistaa, että hänellä on riippuvuus ja tarve hoitoon! Minkä muun sairauden kohdalla on näin? 3. meillä suhtautuminen päihderiippuvuuteen on toisinaan kuin toiselta planeetalta. Eräs henkilö kertoi seuraavaa. Mennessään oman kotipaikkakunnan terveysasemalle juomisputken jälkeen, oli hänelle sairaanhoitaja todennut, kuinka säälittävää on, kun ihminen juo itsensä tuohon kuntoon. Tämä tokaisu kertoo ymmärtämättömyydestä, ylimielisyydestä ja väheksymisestä. Näin ei saisi enää 2020 luvulla olla. 4. meidän päättäjiä ja heidän päätöksen tekoaan ajaa vahvasti taloudelliset intressit ja eräänlainen lyhytnäköisyys. Erään kaupungin sote puolen päättävä henkilö tokaisi eräässä some kirjoittelussa, että lisärahan antaminen soteen on suoraan pois kuntataloudesta ja tulevaisuuden kunnasta. Tämä luettuani luulin hajataiton silmissäni olevan nyt peruuttamattomasti pahentunut. Tavasin ja tavasin tekstiä yhä uudelleen, kunnes ymmärsin, että päätöksentekijät ovat toisinaan kovin kaukana reaalimaailmasta. Siitä mitä todella tapahtuu ja mikä todella on tilanne.

Eräs varsin kulahtanut peruste on myös, eihän kieltolakikaan auttanut. Ei auttanut, mutta ei ole auttaneet myöskään suuren muutokset alkoholin saatavuuden vapauttamisessa. Ei 1968 eikä 1990-luvun myynnin vapauttaminen.

Yksilön vapaus ja vastuu? Jos riippuvuuteen sairastuneella olisi kyky kontrolloida omaan päihteen käyttöä olisi hänellä vapaus ja hän olisi kykenevä toimimaan vastuullisesti. Kun hän on riippuvuuden synnyttyä kadottanut kyvyn kontrolloida omaan päihteiden käyttö tai käyttämättömyyttä on hän kadottanut myös vapauden ja vastuun. Päihderiippuvainen ei ole huono ihminen, hän voi erittäin huonosti. Hän on vastuussa omasta toipumisesta, mutta ei sairastumisestaan.

Oma mielipiteeni on, että ennen kuin alamme puhumaan tai edes harkitsemaan yhdenkään päihteen käytön, ostamisen, myynnin tai kasvattamisen vapauttamista, niin meillä pitää olla toimiva ja kattava päihdehoidon verkosto. Enkä nyt tarkoita katkaisu tai korvaushoitoa, joista eniten keskustellaan vaan toipumiskeskeistä hoitoa. Hoitoa, jossa hoidetaan sairautta, autetaan riippuvuuteen sairastunutta ja hänen läheisiään. Kuten ns. viralliset tahotkin tietävät, päihderiippuvuuden hoidon pitää perustua psykososiaaliseen kuntoutukseen, jonka tarkoituksena on, päihteiden käytön tarve loppuu ja antaa ”eväitä” päihteettömään elämään ja toipumiseen. Vertaistuki ja siihen pohjautuva ammatillisuus on tässä avain asemassa.

Päättäjien pitäisi saada laajempaa tietoa riippuvuuksista ja niiden hoidosta. Nyt päättäjille annettava tieto on edelleen liian suppeaa, pienen piirin omien intressien ajamista. Tältä se ainakin näyttää ja välillä tuntuu.

Nyt kun ollaan muuttamassa arpajaislakia ja tehdään muutoksia rahapelaamiseen, niin ajetaan yhden toimijan etua. Sisäministerin sanoin, olisin ollut valmis poistamaan pelikoneet kaupoista erilliseen valvottuun tilaan, mutta vaakakupissa painoi tuottojen kehitys. Siis rahapeliriippuvaiset, jotka suurimman osan tästä tuotosta tuovat ovat jatkossakin ns. tulilinjalla. Hyvää on se, että ulkomaisten pelisivustojen markkinoinnista voi yksityishenkilö jatkossa saada sanktion. Kuka valvoo Veikkauksen markkinointia, onko se haittoja vähentävää vai tuottoa lisäävää.

Elämme Suomessa mielenkiintoisia aikoja. Päihdehuoltolakia ollaan uudistamassa, mutta kiinnitetäänkö siinä tarpeeksi huomiota riippuvuuden hoitoon vai mihin. Kuinka sen toteutumista valvotaan ja mitkä ovat ne tahot, joita todella kuunnellaan, kun sisällöstä ja tavoitteista päätetään?

Paljon olisi asiaa, mutta tämä tällä kertaa. Jään mielenkiinnolla odottamaan mihin suuntaa kehitys meitä vie. Toivottavasti parempaan, huonompaa ei kannattaisi mennä, koska se tulee maksamaan meille jokaiselle rahallisesti ja inhimillisesti liian paljon.

Ystävällisesti

Harri Nyman