Kuva: Esa Orre
Usein törmään ja itsekin olen osallistunut keskusteluihin, joista tulee tunne, että toiset puhuu aidasta ja toiset sen seipäistä. Tämä taas johtuu kahdesta varsin erilaisesta tavasta lähestyä ja nähdä päihderiippuvuus sairautena.
Viimeinen keskustelu aiheesta tai paremminkin omien tietämysten ja mielipiteiden eroavaisuudet tuli esille Tampereen kaupungin päihdehoitoa ja kaupungin alueella esiintyvän päihteiden käytön tilaa koskevassa lehtijutussa, noin viikko sitten.
Kaupungin viranhaltijat puolustavat viimeiseen asti toteuttamaansa päihdehoidon linjaa. Korvaushoito on numero yksi, katkaisuhoitoon pääsee, jos tarpeeksi kauan jaksaa odottaa ja paikkoja yli 200 000 asukkaan kaupungissa on tietojeni mukaan 6-10, alkoholikatkaisuhoitoon. Yli 65-vuotiaille tarjotaan kotiin vietävää avokatkaisua, laitoshoitopaikkoja ei ole ja ostopalveluina laitoshoitojen määrä on laskettu minimiin.
Laitoshoitopaikkoihin pääsy on kiven alla, usein niin työläs ja mahdoton, ettei päihderiippuvaisella ja hänen läheisillään riitä kunto eikä aika saada tahtoaan ja oikeuttaan läpi. Vaikka lähes aina kaupungin omat päihdehuollon laitoshoitoon ohjaamisen kriteerit täyttyisikin, ainakin suurin osa niistä. Näitä ovat mm.
- Asiakas on jo käyttänyt monipuolisesti päihdehuollon avopalveluja, mutta tästä huolimatta asiakkaan tila on huonontunut tai pysynyt muuttumattomana ( oma kommenttini on: tässä tosin on viranahaltijalla hyvin laaja mahdollisuus tulkita kohtaa)
- Asiakas ei kykene sitoutumaan päihdehoidon avopalveluihin runsaan päihteiden käytön vuoksi
- Asiakas on raskaana ja tarvitsee laitosmuotoista päihdehoitojaksoa sikiön suojelemiseksi
- Asiakas on nuori aikuinen tai lapsiperheen vanhempi
- Asiakas tavoittelee täyspäihteettömyyttä
Kaupunki tarjoaa avohoitoa, on kuulemma tehokasta? Oman ajatukseni mukaan syy avohoidon tarjontaan on raha, se on kustannuksiltaan tehokas, mutta tulokseltaan heikko.
Avohoitokin toki toimii, jos sen sisältö on oikea ja se on tarpeeksi intensiivinen. Kaupungin kannattaisi tutustua yksityisten palveluntarjoajien hoitoihin ja niiden sisältöihin.
Korvaushoidon kustannukset ovat arvioni mukaan noin 800,00€/kk/asiakas. Korvaushoitoa on kuntouttavaa hoitoa ja haittoja vähentävää hoitoa. Jälkimmäinen näistä perustellaan sillä, että sen avulla parannetaan elämänlaatua ja estetään mm. rikollisuutta ja sairauksia. Edellisessä kirjotuksessani kerroin tuttavani K:n poismenosta, hän juurikin oli haittoja vähentävässä hoidossa seitsemän (7) vuotta, hän kuoli päihteisiin. 7 x 12 = 84, 84 x 800,00 € = 67 200 €. Tämä on kustannus lääkeaineen antamisesta, tähän voimme lisätä vielä paljon muita rahallisia kustannuksia ja roppakaupalla inhimillistä hätää perheessä ja lähipiirissä. Vertailun vuoksi tällä rahalla olisi päässyt 10 – 12 henkilöä vuoden kestävää päihdehoitokokonaisuuteen (laitoshoito 4 – 6 viikkoa ja jatkohoito 48 kertaa).
Se mitä olen kuullut ja keskustellut päihderiippuvaisten ja heidän läheistensä kanssa, se viesti on ihan toisenlainen. Päihteiden käyttö jatkuu tästä hoidosta huolimatta, laittomuuksia tehdään ja välit läheisiin vain etääntyy. Syykin on selkeä, ainakin minulle, päihderiippuvuus pahenee ja vaikka tahtoa ja yritystäkin olisi niin riippuvuus vie lopulta voiton. Päihderiippuvuus kun on sairaus, josta ei päihdettä käyttämällä voi toipua, on päihde missä muodossa tahansa, on se laillinen lääkeaine tai laiton lääkeaine.
Surullisen tästä asiasta tekee myös se, että korvaushoitoa ja käytettyä lääkeainetta ei edes pidetä huumeena vaan annetaan ymmärtää, että kyseessä on lääke siinä missä esim. insuliinikin. Olen tästä kuullut jopa omin korvin vertauksen.
Melkoinen ”pommi” on Tampereen kaupungin ylläpitämä ”bonusjärjestelmä”? Kaupunki siis maksaa palveluntuottajille bonusrahaa, jos tai kun he saavat asiakkaansa jäämään hoidon piiriin. Asiakas varmasti jää. Saahan hän hoitoon kuuluvan päivittäisen lääkeannoksensa. Valitettavaa on, että päihdehoidon tärkein osa-alue, psykososiaalinen kuntoutus jää kokonaan pois.
Kuntouttava korvaushoito silloin, kun on tehtynä suunnitelma, kuinka pitkä on hoidon kesto, sisältäen terapeuttisen hoidon, toimii toisinaan. Itselläni aikoinaan lääkeaineiden alasajo ja vieroitus kesti kokonaisuudessaan noin kahdeksan kuukautta. Ensin vieroitettiin bentsodiatsepiineista ja sen jälkeen mielialalääkityksestä. Minulle tehtiin hoidollinen suunnitelma, joka sisälsi myös terapian ja jatkohoidon. Olin silloin 35-vuotias ja psyykkisten oireiden vuoksi kuntoutustuella. Kun pää oli vapaa kemiasta, alkoi todellisuus palamaan ja pystyin alkaa suunnittelemaan elämääni ja toteuttamaan suunnitelmiani. Päihderiippuvuus ei enää ohjannut valintojani.
Kuten olen monesti sanonut, minulla ei ole mitään korvaushoitoa vastaan, mutta sellaisenaan kuin se nykypäivänä suurimmalta osin toteutetaan, siinä en ideaa näe.
Järjestin tästä aiheesta 28.11 keskustelutilaisuuden Tampereella. Tilaisuuteen olin lähettänyt kutsuja kaupungin päättäjille ja viranhaltijoille. Yhteensä kutsuja lähti noin 30-40 ja kahteen kertaan. Noin kymmenen heistä minulle vastasi ja kaksi valtuutettua saapui paikalle, iso kiitos siitä heille.
Näin jälkeen päin ajateltuna, joko markkinointi petti tai kyseiset kutsun saajat eivät huomanneet, viitsineet tai mahdollisesti olivat unohtaneet vastata asiaan. Toivottavasti kyse ei ollut välinpitämättömyydestä, en usko. Kuitenkin tilanne vaatisi nyt paljon ja nopeita muutoksia sekä päättäjiltä tahtotilaa tehdä muutoksia.
Kaupunkimme myönsi vuodelle 2019 päihteettömään kuntoutukseen 300 000 euroa. Jään seuraamaan kuinka tämä potti jakautuu ja paljonko siitä todella menee vaikuttavaan päihdehoitoon. Pelkään pahoin, että uusia projekteja tulee ja raha hiljalleen valuu muuhun kuin hoitotyöhön. Toivottavasti nyt ei kehitellä esim. hoitopolkujen yms. projekteja, koska niiden kehittäminen ei maksa, ne ovat jo olemassa tai ainakin helposti muutettavissa toimiviksi. Tämä ei suurta summaa rahaa vaadi. Sen sijaan se tarvitsee uudenlaisen tahtotilan ja pikaiset korjaavat liikeradat.
Tahdon uskoa, että ymmärrys tavoittaa kaupungin päättäjät ennen kuin tilanne entuudestaan pahenee.
Vielä toinen päihderiippuvuuteen liittyvä asia. Tänään 3.12.2018 luin sanomalehti Kalevasta artikkelin, jossa kerrottiin lastensuojelun toimenpiteiden lisääntyneen, samalla arvatenkin lisääntyy myös kaupunkien ja kuntien kustannukset.
Artikkelissa oli mainittu, että suurin syy huostaanottojen määrään on perheiden vanhempien päihteiden käyttö. Tämä ei tule yllätyksenä, se on suora ja karu tulos siitä, ettei päihdehoitoa ole. Tarkoitan päihteetöntä päihdehoitoa, jossa ensisijainen tavoite on toipuminen.
Kaivoin hieman arkistojani ja löysin tutkimuksen vuodelta 2016, alla suora lainaus sen saatteesta :
” Huostaanotot ja lasten sijoitukset kodin ulkopuolelle ovat olleet kasvussa muutamaa vuotta lukuun ottamatta 1990-luvun alusta alkaen. Huostaan otettujen lasten määrät kasvoivat voimakkaasti erityisesti 2000- luvun alkuvuosina ja kiireellisesti sijoitettujen lasten määrät 2000-luvun loppuvuosina. Erityisen selvänä kehitystrendinä tilastoista nousee esille 16–17-vuotiaiden huostaan otettujen lasten lukumäärän kasvu 2000-luvulla. Tässä ikäryhmässä huostaan otettujen lasten lukumäärä suhteutettuna saman ikäiseen väestöön oli yli kaksinkertainen vuonna 2014 verrattuna vuoteen 2000 ”.
” Lasten sijoittaminen kodin ulkopuolelle on kallista. THL:n yksikkökustannusraportin mukaan sijaishuolto laitoksessa maksaa 261 euroa vuorokaudessa, ammatillisessa perhekodissa 179 euroa vuorokaudessa ja sijaisperheessä 76 euroa vuorokaudessa. Näiden lukujen perusteella arvioituna lapsen sijoittaminen vuodeksi laitokseen maksaa yli 90 000 euroa, ja vuoden sijoitus ammatilliseen sijaisperhekotiin maksaa noin 65 000 euroa. On siis helppo nähdä, että kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrän kasvu lisää palvelujen järjestämisestä vastuussa olevien kuntien menoja. Kehitys nostaa samalla esille kysymyksen, miten lasten sijoittamista kodin ulkopuolelle voitaisiin ehkäistä ja sijoitusten määrän kasvua voitaisiin hillitä”.
Lähde: THL, Lastensuojelun kustannukset ja palveluiden hinnat, HuosTa-hanke 2014 – 2015.
Tämä on yksi varteenotettava ja tärkeä syy sille, miksi päihteettömään päihdehoitoon kannattaa aina panostaa. Se maksaa usein itsensä takaisin rahallisesti, inhimillisen hädän näkökulmaa unohtamatta. Sitä hätää ja pahaa oloa, jota hoitamaton päihderiippuvuus aiheuttaa perheelle ja läheisille ei saa unohtaa.
Toivon todella, että jonain päivänä pääsisimme samaan pöytään keskustelemaan tästä asiasta, suunnittelemaan ja tekemään yhteistyötä. Onko siihen molemmin puolista tahtoa? Itse nostan käden ylös ja ilmoitan halukkuuteni keskusteluun, mikään ei ole minulta pois, päinvastoin.
Jatkan aiheesta vielä hieman tuonnempana, nyt oikein mielekästä, rauhaisaa ja päihteetöntä joulun odotusta.
Tampereella
03.12.2018
Harri Nyman
päihdetyöntekijä
Liikaako.com 