Surullinen puhelu 5.11.2018

Sain 5.11.2018 viestin ja sitten puhelun. Minulle soitti eräs ystäväni ja kertoi erään tutun vuosien takaa nukkuneen pois. Syynä oli huumausaineiden yliannostus. Minulle soittanut ystäväni kertoi K:n poismenosta, K oli hänen ex miehensä ja lastensa isä.

K:n päihteidenkäyttö alkoi jo hyvin nuorena. Hän oli viettänyt nuoruutensa rikkonaisessa perheessä, jossa päihteet ja paha olo oli läsnä. Tämä varmasti on osaltaan jo rikkonut K:n maailmakuvaa ja vaikuttanut hänen tunne-elämäänsä vahvasti. K tutustui päihteisiin siis hyvin nuorena, ne olivat alussa varmaankin  helpotus hänen epävarmaan ja arkaan persoonaan, rikkinäiselle nuorelle tie uskaliaampaan elämään.

Hyvin pian hän oli kuitenkin sairastunut päihderiippuvuuteen, hänellä oli siihen vahva perinnöllinen alttius. Tätä hän ei osannut ottaa huomioon, eikä hänen läheisensäkään silloin vuosikymmeniä sitten.

Tästä hänen elämänsä alkoi hiljalleen muuttua. Päihteet vaihtuivat alkoholista laittomiin huumeisiin ja tämä toi mukanaan rikollisen ja ilmeisesti myös väkivaltaisen maailman. Tuli tuomioita, joutui linnaan istumaan tehdyistä rikoksista ym. Tuomiot eivät kuitenkaan lopettaneet päihteiden käyttöä, tilanne meni hiljalleen, mutta varmasti pahempaan suuntaan. Kuten jokaisella päihderiippuvaisella, kun sairaus on hoitamatta.

Jossakin vaiheessa elämäänsä K sai vuosiksi kiinni päihteettömästä puhtaasta elämästä. Tänä aikana hän perusti perheen, hän oli tavannut sitä ennen ex vaimonsa. Syntyi lapset ja elämä kulki eteenpäin. Eilen puhuessani K:n ex vaimon kanssa, hän mainitsi minulle, että nyt hän ymmärtää vuosien jälkeen, K eli ilman päihteitä mutta ei suinkaan raittiina. Elämä oli suorittamista, ostamista ja päihteettömyydestä huolimatta sekavaa ja levotonta. Hyvää tässä oli se, että lapset saivat tänä aikana mahdollisuuden tutustua päihteettömään isään.

Tätä päihteetöntä elämän jaksoa K:lla kesti noin kuusi vuotta. Muistan tavanneeni hänet niinä aikoina ja olihan hän toki aivan eri ihminen kuin vuosia aiemmin, jolloin itse hänen kanssaan ajoittain kuljin samoissa porukoissa ja kapakoissa.

Tämän jälkeen K aloitti uudestaan päihteiden käytön, tarkkaan en tiedä milloin, mutta ilmeisimmin siksi, että hän oli päihderiippuvainen ja eikä päihteet ollut jättänyt häntä rauhaan ajatuksen tasolla milloinkaan, psyykkiseen riippuvuuteen hän ei ehtinyt koskaan saada hoitoa. Ymmärsikö hän tätä asiaa? Ei todennäköisesti.

Uuden päihdekierteen alettua K pääsi jossain vaiheessa korvaushoitoon. Ensin subutex ja sitten metadoni hoitoon. Yhtäkkiä hänelle tuli aiemmin laittomasta huumeesta, jonka vuoksi hän oli tuomionsa istunut, laillinen lääkeaine. Kaiken piti olla paremmin, näin hänelle kerrottiin. Hoidosta jäi uupumaan ainoastaan suunnitelma ja psykososiaalinen kuntoutus/terapia. Juuri ne tärkeimmät osa-alueet, joita K olisi ehdottomasti tarvinnut tutustuakseen itseensä, kuka hän on ja mitä hän elämältä haluaa. Nämä asiat häneltä lapsuudessaan ja nuoruudessaan olivat jääneet pois, niihin ei silloin mahdollisuutta ollut. K oli yrittänyt selvitä koko elämänsä, selvitä elämästä. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista jo hyvin nuorena alkaneen päihdekäytön seurauksena.

K kävi katkaisuhoidossa ja kuntoutuksessa. Tulokset olivat kuitenkin varsin heppoisia.

K halusi ja yritti myös viimeiseen asti pysyä normi arjessa kiinni, hän teki säännöllisen epäsäännöllisesti töitä eri paikoissa. Yritystä hänellä riitti loppuun asti, riippuvuus vain oli voimakkaampi.

K vietti seitsemän vuotta korvaushoidossa, oheiskäyttö ei koskaan loppunut. Hän eli yksin ja yksinäisenä, näin minulle kertoi hänen ex vaimonsa, heidän yhteisten lasten äiti. Hän osaltaan on päässyt jo asian yli, mutta K poismeno satuttaa häntä silti. Kaikesta huolimatta hän on hyvin surullinen, hän elää samalla uudestaan myös omaa lapsuuttaan, muistot siltä ajalta tuli eteen kuin seinä.

Heidän yhteisten lastensa side isään katkesi lähes kokonaan viimeisten vuosien aikana, syynä jatkuva päihteidenkäyttö, luottamuksen menettäminen jne.

”eikä tiennyt koskaan varmaksi voiko K:ta tavata, kun aina oli jotenkin ”pöllyissä” ja tiedän, että hyvin yksinäinen oli. Ristiriitaista on se, kun olisi halunnut nähdä ja tavata, mut selvinpäin olosta ei ollut tietoakaan. Kaipaamaan juu jäi lapset ja tapa miten kuoli ei ollut mitenkään helpottava tai edes kauniskaan. Lääkehoitoa se ei ollut, eikä K:n elämä koskaan kohentunut sen 7 korvaushoitovuoden aikana. Irti ei päässyt ja oheiskäyttö oli 100%”.

Edellä mainitun viestin sain tänään tätä kirjoitusta kirjoittaessani.

Aamulehdessä Tampereen kaupungin edustaja kuitenkin kertoo, lääkärit ovat sitä mieltä, että korvaushoito on toimiva hoito. Oma näkemykseni on ollut ja on edelleen, ettei nykyisellään toimi. On toki joukossa onnistuneitakin hoitoja, ne vain ovat koko tästä massasta hyvin poikkeuksellisia ja harvinaisia.

Kun kuulen näitä fakta tarinoita korvaushoidon ihmeellisestä maailmasta, en voi kuin ihmetellä miksi se toteutetaan nykyisessä muodossa. Onko korvaushoidon järjestäjät todellakin sitä mieltä, että hoito on toimiva, kun päihderiippuvaiset saadaan siihen sitoutettua? Päihderiippuvainen kun sitoutuu aina hoitoon, jossa hänelle annetaan päihdettä, vaikka sitä nyt kutsutaankin lääkkeeksi. Tätä ei koskaan saisi pitää hoidon toimivuuden mittarina, kun hoito pitää päihderiippuvuutta yllä.

Olen tämän asian tiimoilta usein pyytänyt avointa, rehellistä ja toisia kunnioittavaa keskustelua, toistaiseksi tuloksetta. Jään tämän kirjoituksen jälkeen taas odottamaan koska sen aika oikeasti olisi ja koska siihen kaupungin edustajilla olisi aikaa. Näin tämän ei pitäisi jatkua, koska olemme menossa huonompaan suuntaan.

On hienoa ja hyvä asia, että kaupunkimme panostaa jatkossa enemmän ennaltaehkäisevään huumehoitoon, siitä hatun nosto heille. Tämän lisäksi pitäisi panostaa enemmän päihteettömään päihdehoitoon, jossa ensisijaisena tavoitteena on päihteetön elämäntapa. Tämä on paljon muutakin kuin päihteen pois jääminen, se on aina alku.

K:ta muistaen ja kaikkea hyvää sekä voimia hänen lapsilleen ja läheisilleen toivottaen.

Tampereella 6.11.2018

Harri Nyman

päihdetyöntekijä