Otsikko on yksi niistä neuvoista, joilla pyritään vähentämään alkoholinkäyttöä, jos tai kun siitä on tullut ongelmia.

Tämä ei vain enää onnistu alkoholismiin sairastuneelta. Tämän tiedän omasta kokemuksestani ja työkokemukseni perusteella.

Itse yritin aikanaan monin eri konstein vähentää omaa alkoholinkäyttöäni, kuitenkaan siinä onnistumatta.

Vietin juomattomia jaksoja. Olin juomatta viikonlopun, viikon ja jopa kuukauden. Nämä jaksot päättyivät aina rankkaan juomiseen. Jaksojen aikana päätin, että nyt onnistun ja tarkkailen omaa juomistani tai pysyn päätöksessäni vähentää juomistani. Tässä minua auttoivat ja neuvoivat useat eri päihde- ja mielenterveystyön ammattilaiset. Tässä onnistumisen mahdollisuutta lisättiin mm. määräämällä antabus kuuri, mielialalääkitystä kokeiltiin, lääkitystä vaihdettiin ja, annostusta milloin lisättiin, milloin vähennettiin. Sain nukahtamislääkettä, koska oltiin myös sitä mieltä, että juon koska kärsin unettomuudesta. Rauhoittavia lääkkeitä minulle määrättiin ahdistukseen, jotta ahdistus poistuisi tai lievenisi. Ymmärsin silloin, että lääkitys olisi minulle se ihme mikä toisi avun elämääni. Eikä minun enää tarvitsisi käyttää alkoholia tai voisin käyttää sitä kuten parhaina aikoina, ollakseni seurallinen ja iloinen ystävä monelle ystävälleni.

Nämä ohjeet ja neuvot sopivat minulle mainiosti. Minun ei tarvinnut luopua ”rakkaimmastani” alkoholista. Suojellakseni tätä rakkaintani ja sen saatavuutta elämässäni, kerroin minua auttaville henkilöille vain osatotuuden todellisuudesta, kullekin oman version ja vieläpä hyvin tunteita herättävän.

Vaan toisin kävi. Lääkkeistä tuli minulle toinen päihde ja olotilani, niin psyykkinen kuin fyysinen vain paheni. Läheiseni huolestui entisestään.

Harjoitus ei tehnyt minusta mestaria. Kävin satoja kertoja läpi tulevaisuuttani, tulevia päiviä, iltoja ja öitä. Kävin läpi työpäivän päättymisiäni, kuinka ja miten sen pääsisin läpi ilman päihdettä. Lupasin läheisille, työkavereille, työnantajalleni ja ystävilleni, että yritän ja toden totta yritin. Pettymys oli suuri, kun en onnistunut. Olenko näin surkea, selkärangaton, luuseri, mitään sanomaton paskahousu? Nämä ajatukset valtasi mieleni ja itsetunto katosi elämästäni kuin itsestään.

Join yksin, en enää hitaammin kuin muut pöytäseurueessa, koska join yksin ja häpesin vaikka en häpeääni muille näyttänytkään. Läheiseni ihmetteli, miksi eristäydyn. Eristäydyin koska häpesin itseäni, juomistani ja tekemisiäni. Minua ahdisti ja ahdistus vain kasvoi. Yritin edelleen epätoivoisesti harjoitella ja olla juomatta.

Häpesin hakea apua. Yksin pitää pystyä, yksin pitää tämä asia saada kuntoon. Näin ajattelin pitkään. Olihan minulla työni, parisuhde, auto ja asunto. Talous siis kunnossa. Alkoholistihan on aina rahansa, työnsä ja perheensä juonut luuseri. Näin ajattelin ja ymmärsin.

Tänään noin 17 vuotta myöhemmin raittiina eläessäni näen ja ymmärrän asian toisin. Fakta on se, että alkoholisteista 70% on työelämässä ja oman arvioni mukaan heistä ainakin 90% on perheellisiä.

Alkoholinkäyttö nuorien keskuudessa on vähentynyt. Tämä, jos mikä on ilahduttavaa. Tosiasia valitettavasti on, että nuorten keskuudessa muiden päihteiden käyttö on lisääntynyt ja niistä johtuva syrjäytyminen, normi arjen ja arjen käytäntöjen, velvollisuuksien ulkopuolelle jääminen on yleistynyt huolestuttavasti. Nuoriso ei ”diggaa” alkoholia, mutta muut päihteet, on enemmän ”cool”.

Tämän tosiasian näen tänäänkin työssäni päihderiippuvaisten parissa.

Maailma on muuttunut, niin päihteidenkäyttökin osaltaan, mutta seuraukset niistä yksilölle, läheisille ja yhteiskunnalle ovat vakio. Rahallisesti kustannukset ovat nousseet ja samoin läheisten hätä, huoli ja pahaolo on kasvanut. Tilanne, jota ei rahallisesti voida mitata.

Olemme varmasti menossa hoidon, kuntoutuksen ja päihderiippuvuuteen saatavan kaikenlaisen avun ja tarjonnan kanssa eteenpäin. Tosin tämä tapahtuu välillä huolestuttavan hitaasti. Onneksi meillä on henkilöitä, niin kuntien- ja kaupunkien kuin koko Suomen päätöksiä tekevissä tahoissa, joiden haluna ja tahtotilana on viedä tätä asiaa parempaan suuntaan. Onhan kyseessä asia, joka on yksi sisäisen turvallisuutemme suurimmista uhista. Toivottavasti tämä uhka ei koskaan pääse kasvamaan liian suureksi ja varsinkaan toteutumaan. Meillä pitää olla tahtotila ja meillä on jo olemassa olevia keinoja tarttua ja ainakin osaltaan estää tämän uhkan toteutumisen.

Tampereella

8.1.2020

Harri Nyman

raitis alkoholisti

päihdentyöntekijä