Sunnuntaiaamu tänään

Yhtäkkiä havahduin, että tänään on sunnuntai. Nykyään sunnuntait eroavat paljon siitä, millaisia ne olivat aikoinaan. Aikoinaan silloin kun käytin vielä päihteitä.

Tänään voi vain herätä, juoda aamukahvit, syödä aamupalaa ja olla yhdessä läheisten kanssa. Mahdollista on jopa kirjoittaa omia ajatuksia paperille. Aikoinaan sattui ja tuntui jo se, että aukaisi silmänsä. Omia ajatuksiaan ei kestänyt lainkaan. Oli täysin mahdotonta edes ajatella aamiaisen nauttimista, saati aamukahvia.

Kaikki jäljellä oleva energia meni lasilliseen vettä ja parin buranan nielemiseen.  Samalla alkoi jo pelottamaan tuleva viikko ja maanantai aamu sekä töihin lähtö. Ajatuksissa oli monesti, pitäisikö ottaa muutama olut? Usein sen tein ja tällöin poikkeuksetta buranaa nieleskeltiin vasta maanantaina aamusta, kun epätoivoisesti yritti lähteä työmaata kohde.

Viimeinen selkeä havainto elämästä oli perjantai-illalta. Siitä hetkestä, kun oli lähtenyt lähiökuppilaan huuhtomaan ”parilla oluella” raskaan työviikon paineita pois. Sunnuntaisin oli jäljellä tunne, että järki oli huuhtoutunut soittoruokalan pisuaarin kautta Hatanpään paskapumppaamon altaisiin. Maku suussa muistutti sellaista ja haju asunnossani ei myöskään kauna siitä ollut.

Näitä ”juhlan” jälkeisiä sunnuntai aamuja en kaipaa. Ne ovat jättäneet ikuisen muistijäljen ja siksi osaan terveellä tavalla varoa ja kunnioittaa niitä, samalla nauttien Raittiin elämän sunnuntai aamuista.

Tämä sunnuntaina 12.1.2020 sain herätä työpaikallani ja alkaa kirjoittamaan tätä lyhyttä tekstiä. Pian olen lähdössä yläkertaan syömään. Kuinka pienistä ja suurista asioista on vieläkin mieleni hyvillään. Ruoka maistuu, olen elossa ja eikä ahdista heti aamusta.

Suosittelen lämpimästi. Päihteetön Raitis elämä on loistava valinta.

Mainiemessä 12.1.2020

Harri

Raitis alkoholisti/päihderiippuvainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s