Raitis elämä on mahdollisuus.

Usein saa lukea ja kuulla kuinka puhutaan siitä, että ei alkoholistilta voida vaatia täyttä/ehdotonta raittiutta vaan hoidon pitäisi aina lähteä alkoholistin omasta toiveesta, siis mitä hän osaa toivoa. Tässä toteamuksessa usein unohtuu se tosiasia, ettei juova alkoholisti osaa toivoa muuta kuin, että hän jollain maailmanihmeellä saisi vielä juomisensa hallintaan. Alkoholisti ei usein ymmärrä mitä on alkoholismi tai mitä on raitis päihteetön elämä. Tämä pitää hänelle kertoa, miksi näin on ja miten tästä eteen päin.

Alkoholistilta ei pidä vaatia se on totta, häntä ei pidä käskeä tai aliarvioida hänen kykyjään, sen sijaan hänelle pitää kertoa millainen on sairaus nimeltä alkoholismi, miten sen todellisuudessa vaikuttaa häneen ja hänen läheisiinsä, sekä luoda toivoa tulevaisuuteen ja tuoda esiin niitä käytettävissä olevia voimavaroja joita hänellä on, mutta joita hän ei ole itse onnistunut esille kaivamaan. Nämä voimavarat ovat vain vuosien saatossa hautatuneet syvälle ilottomuuteen, ahdistuneisuuteen ja masentuneisuuden maailmaan.

Nyt on se aika vuodesta, että moni henkilö jolle alkoholin käyttö tuo mukanaan negatiivisia asioita on palaamassa tai palannut lomilta arkeen ja työn ääreen, on hyvä pysähtyä näiden tosiasioiden miettimiseen.

Itse työssäni tuo esille oman kokemukseni kautta asiota alkoholismista, niitä asioita joita ei oppikirjoista löydä ja tietenkin tutkittua faktatietoa sairaudesta, millainen sairaus on, miten se syntyy, mitkä asiat sairastumista edesauttavat, sekä miten sairaus etenee jos juominen jatkuu.

Työni on paljolti todellisuuteen perustuvaa terapiaa, teen työtä jotta alkoholisti näkisi oman juomisensa seuraukset. Päihdetyö on myös tulevaisuuden asioiden ja mahdollisuuksien esille tuomista.

Koska voidaan sanoa, että henkilö on sairastunut alkoholismiin? Siihen on olemassa hyvin yksiselitteinen keino. Mikäli henkilön juominen toistuvasti häiritsee jotakin toista henkilö hänen perheessä, ystäväpiirissä tai työpaikalla on kyse alkoholismista. Tällöin juominen häiritsee lähipiirissä olevia henkilöitä hyvin todennäköisesti siksi, että henkilön persoonallisuus ja käytös ovat muuttuneet.

Takana ovat ne ajat jolloin henkilön alkoholinkäyttö oli sosiaalista ja häneltä onnistui parin saunakaljan illat. Sen sijaan tilalle on tullut eristäytyminen, salassa yksin juominen ja saunailta venyy säännöllisesti perjantain ja sunnuntain väliseksi juomiseksi, tunnelma perheessä on muuttunut radikaalisti.

Kun otamme hoitokokonaisuuteen mukaan myös läheiset ihmiset ja esitämme heille kysymyksen koska alkoholistin vähentämislupaukset ovat pitäneet, niin että niistä olisi ollut pysyvää tai pidempi aikaista apua hänelle itselleen tai perheelle, vastaus on ei koskaan. Ainakaan itse en ole muunlaista vastausta kuullut.

Toinen asia mistä olen huolissani on vielä tämä päivänä usein kuulemani lause, retkahdus kuuluu asiaan! Oma mielipiteeni on, ei kuulu. Kun näin sanotaan on se sama kuin annettaisiin alkoholistille lupa vielä juoda. Kun henkilö käy hoidon ja hän sen jälkeen alkaa juomaan uudestaan, ei hän retkahda vaan hän jatkaa juovaa elämäntapaa. Silloin pitäisikin kysyä, onko hänen ajatusmaailmassaan tapahtunut mitää muutosta hoidon aikana? Vastaus tähän on hyvin yksiselitteinen, ei ole. Miksi näin on? Ehkä syynä voi olla se, että hänelle on annettu vielä lupa juoda? Kerrottu retkahduksen kuuluvan asiaan tai häntä on ”kannustettu” vähentämään juomistaan, tarkkailemaan sitä, pitämään juomapäiväkirjaa tai määrätty lääkitys juomisen vähentämiseen. Pahimassa tapauksessa määrätty lääkitys juomisen oireisiin, masentuneisuuteen, unettomuuteen, ahditukseen ja jne. Näillä määrätyillä lääkkeillä on täysin samankaltainen vaikutus alkoholistiin kuin alkoholilla, siksi ei kannata ihmetellä miksi juominen jatkuu, ironisesti voisi todeta, että hänelle pitäisi pedata peti uudestaan ja odottaa vain sitä hetkeä kun hän palaa ns. hoitotoimepiteiden pariin.

Auttaako hoito? Ei aina tai kaikkia. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää ja hyväksyä se, että toisilla hoitomuodoilla on vain paremmat edellytykset auttaa henkilöitä raitiiseen päihteettömään elämään kuin toisilla. Miksi näin on? Ensinnäkin alkoholismi/päihreriippuvuus nähdään sairautena, primääri, krooninen, parantumaton ja kuolemaan johtava sairaus jolle luonteenomaista on kontrollikyvyn menetys, määrään, aikaan, paikkaan ja taphtumiin nähden. Sairaus (alkoholismi/päihderiippuvuus) ymmärretään fyysisenä, psyykkisenä ja sosiaalisena riippuvuutena sekä nähdään miten se käytännössä vaikuttaa henkilöön ja hänen elämänhallintaan sekä hänen läheisiinsä. Tärkeänä asiana näen erityisesti alkoholismin ymmärtäminen parantumattomana sairautena, riippuvuuden synnyttyä mahdollisuus kontrolloituun juomiseen on kadonnut, eikä enää palaudu, tällöin ei ole enää merkitystä sillä juoko henkilö esimerkiksi 12 kaljaa vai vähentämisen myötä vain kahdeksan (8) kaljaa, hänen riippuvuutensa pahenee koko ajan. Juomisen määrillä ei ole riippuvuuden synnyttyä merkitystä tai sillä kuinka usein juo. Sairastunutta henkilöä pitäisi lähestyä kysymyksillä tai tiedolla siitä kuinka paljon ajatukset ovat päihteessä, juomisen suunnittelussa, juomattomudessa tai juomisesta selviämisessä ja hänelle pitäisi aina esittää myös kysymys, mitä sinulle tapahtuu kun otat ensimmäisen ryypyn.

Hoidoissa joissa juomisen vähentäminen on tavoitteena, usein kerrotaan tutkimuksista joilla tämä pystytään osoittamaan. Itse en ole vielä tälläistä puolueetonta tutkimusta nähnyt, sen sijaan käytäntö on osoittanut että tämä tavoite on utopistinen, sillä korkeitaan lykätään lopullista romahdusta eteen päin jolloin tämä romahdus usein on vielä suurempi. Voiko tämä olla sairauden hoidon tavoite, mielestäni ei voi eikä saa olla.

Tällöin unohdetaan tai ei ymmärretä erästä tärkeä asiaa alkoholismista, kun henkilölle tulee tarve kontrolloida omaa juomistaa, todellisuudessa kontrolloimisen kyky on jo mennyt tai vähintääkin alentunut huomattavasti. Alkometri, ihmisellä tarve kontrolloida voiko hän ajaa vai ei, paljonko hän voi juoda että aamulla on ns. ajokunnossa. Tässä suurimpana huomiona pitäisi olla se, että hänellä ajatukset ovat kokoajan alkoholissa ja kaikesta huolimatta tarve juoda, siis psyykkinen riippuvuus. Lopputulema on se, että jonain päivänä kontrolli on kadonnut ja hän lähtee krapulassa aamulla autorattiin ja kärähtää, kontrollikyky on siis mennyt. Hän ei siis enää kykene itse ns. normaalisti käyttämään alkoholia vaan hänellä tarve yritää kontrolloida juomistaan. Tämä on sairauden/riippuvuuden mukanaan tuoma oire, se ei poistu yrittämällä vähentää omaa juomista.

Otetaanpa vertailevaksi esimerkiksi tupakointi. Markkinoilla on erilaisia valmisteita tupakoinnin lopettamiseen. Näitä tuotteita jopa markkinoidaan usein sloganilla, mitäpä jos lopettaisit tai edes vähentäisit, siis lopettaminen aina etusijalla ja tuskin kukaan edes mainitsee, että lopettaminen on liikaa vaadittu? Terveydenhuollon ammattilaiset eivät ole koskaan keroneet minulle, että kyllä vähentäminen onnistuu, koska yleisesti tiedetään se, että näin ei ole, ainoa vaihtoehto tupakoitsijalle on tupakoinnin lopettaminen. Se on hänelle tie parempaan, fyysiseen ja henkiseen elämään. Miksi siis alkoholismin kohdalla toimitaan usein toisin? Miksi henkilön jolle alkoholin käytöstä on alkanut tulemaan ongelmia elämään, pitäisi saadaa juoda? Onko se hänen hyvinvointinsa kannalta kestävä ratkaisu? Ei ole, tiedän sen itse omasta kokemuksestani ja tiedän sen työni mukanaan tuoman kokemuksen pohjalta.

On totta ettei kaikki alkoholistit/päihderiippuvaiset raitistu koskaa, mutta heille pitäisi antaa siihen mahdollisuus, kerto heille sen olevan mahdollista ja kannustaa faktatiedon ja omankokemuksen ohjaamana siihen. Koskaan ei saisi aliarvoida kenenkään mahdollisuutta, ei kertoa että sinun pitää syödä lääkkeitä tai muuten et selviä. Korvattaessa päihde toisella päihteellä, unohtuu helposti se ettei todellisuus koskaan mene kemian läpi, vaikka ei olisikaan päihtyneenä, riitää kun on päihteen vaikutuksenalaisena, koska sairastaa päihderiippuvuutta.

Tampereella 30.8.2017

Harri Nyman