Taannoin oli kirjoituksia ja uutisointia erään Länsi-Suomalaisen kaupungin päihdehuollosta. Kirjoituksissa otettiin kantaa aiheeseen, kuinka on mahdollista että vuosia saa ja voi jatkua päihdyttävien lääkkeiden määrääminen asiakkaille.

Kirjoituksissa kritisoitiin yhtä lääkäriä, sinällään ymmärrettävää. Isomman ihmetyksen ja kauhistuksen minussa nosti esiin laajempi kokonaisuus. Miten kukaan ei ole asiaan puuttunut, vaikka asia on yleisesti tiedossa ollut? Onko tämä yleisempikin käytäntö Suomessa? Valitettavasti näin taitaa olla.

Allekirjoittaneelle se osoittaa sekä ymmärtämättömyyttä että jonkinlaista avuttomuutta päihderiippuvuuden hoidossa. Ihminen joka on sairastunut päihderiippuvuuteen (alkoholismi, huumausaineriipuvuus ja lääkeaineriippuvuus) on kadottanut kyvyn  kontrolloida päihteiden käyttöään. Kun siirretään riippuvuus laittomien huumeiden käytöstä lääkärin määrämien huumausaineiksi luokiteltavien lääkeiden käytöön, ei riippuvuudella ole kuin yksi suunta, se on suunta pahempaan riippuvuuteen.

Mikäli riippuvuutta sairastavalle henkilölle määrätään lääkkeitä vuosia ja hänen toivoessa epätoivon tilassaan niiden määräämisen lopettamista, saa hän vastauksen, et voi niitä lopettaa koskaan, olet niitä niin pitkään syönyt. Ollaan metsässä ja syvällä, tietämättömyyden saarekkeella. Lääkkeet voidaan lopettaa, ne voidaan ajaa ns alas. Kuinka kauan se kestää, se on yksilöllistä. Ajallisesti se vaihtelee viikosta kuukausiin.

Paljon on meillä vielä tehtävää, että tämän toimintamallin saamme muuttumaan. Se vaatii koulutusta, vanhojen käsitysten muuttamista ja sairauden kokonaisvaltaista ymmärtämistä. Kuten eräs kollegani aikanaan sanoi, pitää aina muistaa, ”todellisuus ei mene koskaan kemian läpi”. Kun elämä pyörii psyykkisen ja fyysisen riippuvuuden ympärillä, eikä koskaan ole saanut edes mahdollisuutta yrittää päihteettömän elämän alkua, alkaa itsekin uskoa, että tätä tämä on lopun elämääni. Katoaa ilo, katoaa itsetunto ja tyytyy kohtaloonsa.

Päihderiippuvuuden hoidossa (lue huollossa) on toinenekin ihmeellinen seikka,mikä tuli hyvin esiin aiemmin mainitsemani tapauksen yhteydessä. Päihderiippuvuuteen sairastunut ei pääse hoitoon, ei ainakaan sellaiseen josta olisi mahdollisuus ponnistaa päihteettömään elämään. Hänelle tarjotaan yhtä ja samaa ”hoitoa” kerta toisensa jälkeen, vaikka siitä ei koskaan ole apua ollut, eikä tule olemaan. Voitaisiinko näin toimia jonkun toisen sairauden kohdalla, ilman seuraamuksia? Tuskin! Sen sijaan ihmeteltäisiin suureen ääneen, miksi näin on toimittu.

Pitäisikö meidän hieman muuttaa aseinteitamme, laajentaa ymmärrystämme? Pitäisi, se meidän pitäisi tehdä nopeasti. Tapasin lehtihaastattelun yhteydessä hieman alle 40 vuotiaan, tänä päivänä raittiina olevan henkilön. Hän kertoi, että hänen ikäluokastaan ei enää montaa ole hengissä, heistä jotka ovat olleet kyseisen ”hoidon” kirjoilla.

Voisi todeta, että tämä ”hoito” on todella tehonnut. Tämä tosin on liian julmaa ollakseen totta, mutta tottahan se on, Suomessa 2010 luvulla. Surullista mutta totta.

Manitsemani henkilö pääsi kuin ihmeen kautta muuhun hoitoon. Tässä hoidossa hänelle sanottiin ensimmäiseksi, lääkitys on purettava, sen jälkeen alamme päihdehoidon.

Loppu hyvin, kaikki hyvin vaan ei todellakaan aina.

Tampere 21.3.2017

Harri Nyman