Hiekkalaatikolla

Lapsuuden hiekkalaatikko vaihtui työelämän hiekkalaatikkoon?

Luin Minna Ala-Heikkilän kirjoituksen erään Pirkanmaalaisen yrityksen johtamisen ”haasteista”, siitä kuin yrityksen pomo johti osin pelolla ja henkisellä väkivallalla alaisiaan.

Nyt en ota kantaa kyseisen yrityksen johtamiseen koska siitä en tiedä, mutta mietin miten yleistä tämä voi Suomessa olla ja mitä on sen takana.

Pelolla ja henkistä väkivaltaa käyttäen ei koskaan saisi johtaa yritystä, ei yhdistystä tai yhteisöä. Se aiheuttaa vain henkistä pahaa oloa henkilöstöön.

Mitä tämä kaiken takana voisi sitten olla. Helpointa olisi vai todeta, että johtaja on mulkku mies tai hullu akka.

Yksi piirre, joka välillä omassa työssäni tulee esiin, joka määrittelee millaisia me olemme nyt, on omat kokemukset elämän varhaisessa vaiheessa. Jos on jäänyt paitsi rakkautta, kunnioitusta, arvostusta tai yhteenkuuluvuuden tunnetta, tulee niistä helposti asioita, joita hakee keinoja kaihtamatta nuorena ja aikuisena.

Olen tavannut ihmisiä, joilla on katkeruus omaa alkoholisti vanhempaansa kohtaan. He ovat joutuneet kaltoin kohdelluksi ja ovat jääneet sen menneen elämän vangiksi. Tämä purkautuu toisinaan esim. vihana jokaista alkoholistia kohtaan, heikkona itsetuntona, jolloin esim. tuleva parisuhde voi osoittautua vielä pahemmaksi kokemukseksi kuin omat nuoruuden kokemukset omassa lapsuuden perheessä.

Entäpä, jos henkilö on jäänyt ulkopuoliseksi ja kiusatuksi omassa lapsuudessaan kavereiden keskuudessa? Häntä on nimitelty, hänet on jätetty hiekkalaatikolla leikkien ulkopuolelle? Voisiko nämä olla kokemuksia, joilla on merkitystä siihen, miten hän aikuisena kohtelee muita?

Hän ei osaa itse olla alaisena, ottaa palautetta vastaa vaan pyrkyrimäisesti, keinoja kaihtamatta ja omalla tarmokkuudellaan ja taidollaan pyrkii kohti korkeampaa asemaa. Kun hän sen saavuttaa, alkaa omat lapsuuden kokemukset näkymään. Hän käsittelee omia alaisiaan omien kokemusten kautta.

On tietysti vaihtoehtona, että hän ottaa kokemuksistaan opiksi ja tekee kaiken toisin omassa elämässään, eikä kohtele ketään kuten on itse joutunut kohdelluksi. Tämä olisi aina se ihanteellisin elämän etenemisen polku.

Mutta toisinaan vaan käy nii, että omat ikävät kokemukset siirretään toisiin.

Hiekkalaatikolla lapsuudessa koetut ulkopuoliseksi jäämisen kokemukset siirtyvät työelämän hiekkalaatikolle, jossa ne kokee ulkopuolinen henkilö? Itse on joutunut pilkan ja haukkumisen kohteeksi niin, että muut ovat sen kuulleet, niin työelämässä työntekijän arvostelu julkisesti muiden kuullen on hyvin samantapainen kokemus. Lapsuuden hiekkalaatikolla oma kokemus on ulkopuoliseksi jääminen ja hiekkalaatikolla on ollut se ”kova jätkä”, joka on koonnut omat seuraajat ympärilleen. Tämä kokemus voi seurata itseä omaan työelämään ja esimiesasemaan. Kukaan ei hypi silmille ja kaikki uskoo minua. Työntekijä on ”hyvä tyyppi” kun on samaa mieltä ja jos on erimieltä hän jää auttamattomasti ulkopuolelle ja se hänelle myös näytetään.

Tämän voi näyttää, väheksymällä, olemalla huomioimatta toista, varastamalla hänen ideat ja esittelemällä ne omina ideoinaan jne.

Itse olen kokenut julmimmaksi henkiseksi väkivallaksi eristämisen, huomiotta jättämisen ja omien mielipiteiden ja tiedon väheksymisen. Henkilö, joka tätä tekee voi olla persoonallisuudeltaan ”sairas”, hän voi toisaalta olla hyvin epävarma itsestään ja hän hakee arvostusta muilta keinoja kaihtamatta. Hänelle ei yhden ihmisen henkinen pahoinvointi juurikaan merkitse, kun sillä saavuttaa itse jotain mistä itse on jäänyt aiemmin paitsi. Tämä kaiken paljastumisen voi kyseinen henkisen väkivallan käyttäjä onnistua salaamaan pitkään, hänhän on usein myös taitava pitämään kiiltokuva julkisivua ja hän on eriomainen puhuja. Hän voi olla työpaikallaan monen silmissä lähes business guru tai henkinen johtaja. Kritisoijan hän onnistuu leimaamaan huonoksi työntekijäksi, sovinistiksi tai feministiksi jne jne.

Hänellä vain on tarve saada päättää kaikesta ja sanoa aina viimeinen sana ja mielipide, joka kohdistuu vähätellen aina johonkin häntä todellisuudessa fiksumpaan ihmiseen. Hän osaa manipuloida seuraajansa ja valita joukosta henkisen väkivallan uhriksi sen heikoimman lenkin.

Entä mihin pohjautuu vastakkaisen sukupuolen väheksyminen, alistaminen tai seksuaalinen väkivalta tai ”paskat känni flirtit”. Voiko ne pohjautu omiin kokemuksiin? Voiko esim. paska käytös naista kohtaa olla seurausta omasta äitisuhteesta tai miestä kohtaa seurausta omasta isäsuhteesta?

Taustalla voi olla vaikka mitä. Tässä muutamia omia pohdintojani.

Alkoholisteilla, joista työelämässä on n. 70 % tuovat varmasti myös oman mausteensa tähän keitokseen työelämässä. Omia vajavuuksia peitellään muiden kustannuksella, usein varsin julmalla henkisellä väkivallalla sekä pitämällä itseään fiksumpana kuin muut ja rakentamalla kulissi, jossa tämä tulee varsin selkeästi esille.

Se, että on hyvä omassa perustyössään ei todellakaan tarkoita sitä, että olisi millään tavalla kyvykäs johtamaan toisia. Varsinakaan jos omat sosiaaliset taidot on rakennettu niin, että ne palvelevat vain omia tarkoitusperiä.

Henkinen väkivalta on aina tarkoitusperäistä, mutta onko se lapsuudessa opittua, onko se seurausta jostain omista kokemuksista ja onko siitä mahdollisuus oppia pois? Onko ihminen synnynnäisesti paha vai oppinut pahaksi, onko heikko itsetunto, itsetuntemus johtanut sairaaseen käyttäytymiseen?

Kysymyksiä, joihin ei varmasti ole yhtä ja oikeaa vastausta, kysymyksiä, jotka herättävät keskustelua ja mielipiteitä.

Ystävällisesti

Harri Nyman

Tampere

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s