Nämä raittiit vuodet! Mitä kaikkea oli ennen näitä vuosia?

Elämme jälleen kerran helmikuun aikaa, kuten jokaisena vuotena. Aikanaan helmikuun merkitys oli kuukausi muiden joukossa. Vuonna 2003 sen merkitys oli minulle, viimeinen viinanhuuruinen kuukausi toistaiseksi. Tätä toistaiseksi aikaa on kestänyt nyt jo tovin. Näin myös haluan jatkaa eteenpäin elämääni.

Mitä nämä vuodet ja vuodet ennen helmikuuta 2003 on ovat minulle antaneet.

Nuoruuteni vietin Tampereella ja Ylöjärvellä. Ensi kosketus alkoholiin tapahtui ollessani noin 15-vuotias. Tällöin elettiin 1980-lukua. Se tunne, jonka alkoholi toi mukanaan oli sanoin kuvaamaton. Se oli tunnepuolen rakkautta ja riippuvuutta tähän onnen tuojaan. Näin sen silloin koin. Kaikki arkuus, epävarmuus ja sosiaaliset estot poistui ja tunsin kuuluvani porukkaan, ensimmäistä kertaa elämässäni oli tunne, että tiedän, millainen haluan olla. Tämä ”tieto” osoittautui myöhemmin vääräksi, koska alkoholismin myötä minusta tuli jotain sellaista, jota en edes itse tuntenut.

1990-luku ja 2000-luvun ensimmäiset vuodet oli eloa alati kiihtyvällä tahdilla kohti omaa pohjaani. Jälkeen päin ajateltuna yllättävän kauan sain kulissini pidettyä pystyssä, julkisivun puhtaana.

90-luvun alussa oli jo selkeät merkit olemassa alkoholismistani. Tämän huomasi toki omat läheiseni, mutta tässä vaiheessa itse vielä aamuisin suoristelin kravattia ja tein lähtöä töihin. Milloin missäkin kunnossa, useimmin vielä suht hyvässä hapessa. Tässä kohtaa itselläni oli olemassa alkoholistin harhakuva, että eihän minulla ongelmia voi olla koska pukeudun siististi, on oma koti, on kihlattu ja jne. Mutta selkeät merkit olivat jo olemassa, niistä kertoi riidat ryyppyiltani päätteeksi, ensimmäinen rokulipäivä jne. Tästä vauhti vain kiihtyi ja tapahtumia elämässäni oli riittämiin. Tuli oikeudenkäynti, tuli ensimmäinen sairaalareissu alkoholin ja lääkkeiden yliannostuksen vuoksi, aloin olemaan enenevässä määrin epäluotettava, siis aloin valehtelemaan. En ilmestynyt paikalle, vaikka olin luvannut, salasin asioitani ja tekemisiäni ja aloin syyttämään muita omista ongelmistani. Ajoin ensimmäistä kertaa humalassa autolla, jos itselleni tuli aivan järkyttävä olo, todellinen moraalinen krapula. Kuten kaikista muistakin. Muistan erityisesti tuon ajo episoodin, koska se oli yksi monista askelista alamäkeen. Olihan aiemmin pitänyt itseäni parempana juoppona, koska en ollut ajanut humalassa autolla. Krapulassa olin toki monena aamuna töihin autoillut, mutta silloin en ymmärtänyt sen vaaroja ja merkitystä, promilleja kun varmasti olisi ollut, mikäli poliisi olisi paikalle osunut.

Käänteentekeviä hetkiä oli vuosien 1992-1998 aikana monia. Enenevässä määrin rokulipäiviä töistä, juoppo reissuille katoamisia, sairaalareissuja jne. Oma moraalini rapistui ja aloin enenevässä määrin tehdä kaikkea oman arvomaailmani vastaisia asioita. Yksi isoimmista tapahtumista oli erä ruotsilaiva reissu. Tällä reissulla ja jo ennen reissua oli ryypännyt useamman päivän ja laivalla koin/tein jotain, joka on mielessäni vielä tänäänkin. Olin aina pitänyt itseäni parempana kuin muut, olihan vielä toistaiseksi työelämässä ja jne, en ollut koskaan ollut väkivaltainen ja halveksin heitä, jotka ovat käyneet käsiksi naiseen. Tämä reissu kuitenkin muutti kaiken, olin kuin tyhjästä saanut mustasukkaisuus kohtauksen ja lyönyt silloista naisystävääni. Aamu kun valkeni ja ymmärsin mitä olin tehnyt, se on tunne oli sanoin kuvaamaton. Olisi tehnyt mieli hypätä laivalta mereen, tapaa itseni, mutta en uskaltanut. Silloin ensimmäistä kertaa totesin ääneen, että minulla on ongelmia alkoholin kanssa. Olin totaalinen luuseri, aloin pelkäämään itseäni. Tästä ei kauankaan kulunut aikaa, kun tiemme erosivat, avopuoliso jätti minut. Hän teki aivan oikein. Hieman tätä ennen olin menettänyt työni juomiseni seurauksena. Työnantajani oli kaksi kertaa ohjannut minut hoitoon, tulos kummankin kerran jälkeen oli huono.

Hyvin menestyvän nuorenmiehen status oli enää vain muisto, hävettävä ja ahdistava muisto,

Vuosien 1997 – 1998 aikana minun alamäkeni oli jyrkempi kuin Kitsbuhelin syöksyrata ja sitä tultiin alaspäin vailla minkäänlaisia tyylipisteitä.

Asuin vielä vanhempieni ostamassa asunnossa, jota minun oli ollut tarkoitus heille kuukausittain maksaa, jotta jonain päivänä asunto olisi minuna. Tämä ”sopimus” oli alkanut vuotamaan kuin seula jo alku vaiheessa, koska koin ettei minua aina pidä maksaa. Muistan kun isäni pyysi sovittua maksua, joka oli myöhässä, niin reaktioni oli kaamea raivo. Isä, joka oli ja on edelleen maailman rehellisin ja luotettavin henkilö halusi, että sovitusta pidetään kiinni. Minä taas olin jo oman rajani rehellisyyden ja luotettavuuden suhteen juonut pois häiritsemästä elämää. Minulla oli omat säännöt, joita ei ollut todellisuudessa, tein kuten minua huvitti. Elin hyvin itsekeskeistä ja muita loukkaavaa elämää. Alkoholismi oli muuttanut persoonani, poistanut arvomaailmani ja muokannut minusta epämiellyttävän, epäluotettavan ja sanallisesti ilkeän ihmisen. Henkisellä puolella olin ollut väkivaltainen toisia kohtaan jo vuosia.

Vuoden 1998 aikana alkoi elämäni alamäki vai jyrketä. Toistuvia sairaalareissuja, eristäytymistä lopullisesti toisista ihmisitä, kavereiden kusettamista. Lainasin rahaa ja jätin maksamatta. Menetin asuntoni. Olin oikeastaan menettänyt kaiken maallisen, jonka olin saanut ja josta olin haaveillut. Enää ei ollut edes unelmia, saati halua elää. Yritin itsemurhaa useamman kerran onnistumatta edes siinä.

Lukuisien sairaala reissujen, osasto jaksojen, päihdekuntoutus jaksojen, MTT:n käyntien jne jälkeen, juominen oli vienyt minut myös siihen pisteeseen, että enää ei vain jaksanut. Helmikuu 2003 oli elämäni eräs synkimmistä kuukausista. Olin totaalisen yksin, elämäniloa ei enää ollut vuosiin, ei kiinnostusta mihinkään. Itsetunto oli vuosia ollut kateissa, se, jonka olin nuorena tuntenut alkoholilla saavuttaneeni. En kuulunut enää mihinkään, en edes halunnut kuulua tai varmaankin olisin halunnut, mutta en uskaltanut. Minulla kun litania erilaisia psyykkisiä diagnooseja. Helmikuussa 2003 muistan selkeästi, kuinka ensimmäistä kertaa elämässäni uskalsin kyseenalaistaa oman näkemykseni ja ajatusmaailmani elämästäni. Ajan, jonka alkoholi ja lopulta myös muut päihteet oli täyttänyt, tätä oli kestänyt noin 17-vuotta. Helmikuussa 2003 olin ensimmäistä kertaa valmis hakemaan apua oman itseni takia, en enää muiden pyynnöstä, rauhoittaakseni muita tai ostaakseni aikaa.

Läheiseni pyysi minua hakemaan apua alkoholismiini jo 1990-luvun alussa, itse oli siihen valmis vasta 2003. Tämä vuosien paheneva alkoholismi oli viedä hengen minulta. Henki säilyi, mutta kaikki muu meni, aivan kaikki. Nämä vuodet veivät myös läheisiltäni seesteisen elämän vuosiksi. Alkoholismini vaikutukset läheisiini ymmärrän vuosi vuodelta paremmin.

Tästä lähti maaliskuun aikana alkuun uusi elämäni, raitis elämä. Tätä elämää olen saanut nyt viettää jo useamman päivän. Tästä ajasta, mitä se on sisältänyt, mitä olen saanut ja miten olen sen kokenut tulen kirjoittamaan ihan oman kirjoitukseni. Matka on ollut huikea kaikkine iloineen ja suruineen, myötämäkineen ja vastoinkäymisineen.

Helmikuu 2022 on talvinen kuukausi, sellainen, josta lapsena ja nuorena nautin. Muista ne sadat illat kavereiden kanssa ulkojäillä luistelemassa ja hötsäilemässä kiakkoa.

Tänään olen tekemässä paluun ulkojäille, menen Sorsapuiston jäälle kaverin kassa luistelemaan. Tämä. jos mikä on legendaarista.

Helmikuussa 2022 15 pv valmistun lähihoitajaksi. Kaikella on aikansa ja paikkansa.

”Elämä kantaa, jos annat sille mahdollisuuden”

Ystävällisesti

Harri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s