Potilaan saapuessa hoitoon, perushoitojaksolla hän raitistuu, saa raittiin elämän alusta kiinni. Tämän jälkeen loppuosa hoitokokonaisuudesta pitää sisällään uuden elämäntavan opettelun, tämä on toipumisen alku ja raittiin elämäntavan vahvistamista, jotta hyvä alku kantaa.

Uusi elämä on paljon muutakin kuin päihteen pois jääminen. Se on uusien asenteiden, käyttäytymisen ja arvomaailman muutos. Tähän raittiuden alkumetreillä oleva henkilö tarvitsee ohjausta, tukea ja kuuntelijaa.

Aika hoitokeskuksella on usein se kaikkein helpoin asia matkalla toipumiseen. Hoitokeskuksella ollaan turvatussa ympäristössä vertaistuellisessa porukassa. Hoito tältä osin kuitenkin päättyy jossain vaiheessa ja alkaa oman itsenäisen elämän opettelu, johon kuuluu mm. aiemmin mainitsemani muutokset.

Perushoitojakson pitää aina sisältää kokonaisvaltainen ”kattaus” ryhmäterapiaa/vertaistukea, yksilöllistä ohjattua terapiaa ja tutustumista vertaistuki ryhmiin. Terapiassa pitää ottaa päihderiippuvuus huomioon kemiallisena, fyysisenä, psyykkisenä ja sosiaalisena riippuvuutena ja potilasta pitää auttaa näissä jokaisessa. Tämä luo paremman edellytyksen hänen toipumiselleen. Perushoidon pitää lisäksi olla riittävän pitkä, sen pituus arvioidaan aina jokaisen kohdalla erikseen, lähtötilanne ja tarve huomioiden.

Jatkohoito on oman itsenäisen elämän opettelua, siis vastuun ottamista omasta elämästä ja elämisen opettelua selvinpäin. Jatkohoitoa on hyvä ohjata/ohjeistaa, mutta ei kuitenkaan liikaa, ettei se estä itsenäistymistä ja ettei vastuuta siirretä itseltä pois. Jatkossa toipumista pitää tukea henkilön sosiaalisen, taloudellisen ja tarvittaessa myös psyykkisen tilan parantamiseksi, auttamalla häntä oikeanlaisen avun piiriin, tätä pitää osittain kartoittaa jo perushoidon aikana.

Toipumisen tukeminen ja ohjaaminen on taitolaji. Sitä voi opetella/lukea kirjallisuudesta, käytäntö kuitenkin opettaa ja näyttää realismin. Itse olen tätä työtä tehnyt noin 14-vuotta, enkä vielä tunne oppineeni kaikkea, enkä koskaan opikaan. Oppiminen jatkuu ja se pitää jalat maassa, sekä pitää halun tehdä tätä työtä vireillä.

Toipumisen tukemiseen ja ohjaamiseen, tehdään se yksilöohjauksena tai ryhmätyönä pitää aina heittäytyä mukaan, olla läsnä ja kuunnella. Asiakas pitää saada vakuuttuneeksi, että minulla on jotain sellaista elämässäni mitä hän osaa myös kaivata. Tämän heittäytymisen tekee helpommaksi omakohtainen toipumiskokemus, kokemus riippuvuudesta toipumisesta. Tämän lisäksi työtä helpottaa huomattavasti ammatillinen osaaminen ja ammatillinen työote.

Moniammatillisuus ja sen saumaton toimiminen on erittäin tärkeää toipumisessa. Päihdetyö, sosiaalityö, terveydenhoito ja sekä muiden mahdollisten toimijoiden pitäisi aina kunnioittaa toistensa työtä ja tukea parhaan mukaan toistensa työtä, näin saadaan aikaiseksi paras mahdollinen lopputulos.

Todellisuutta on sekin, ettei kaikilla ole halua, kykyä tai osaa nähdä tarvetta omalle raitistumiselle koskaan, ei vaikka päihdehoito ja toipumisen ohjaaminen olisi kuinka laadukasta ja yhteistyö saumatonta. Tämä on osa todellisuutta, se pitää hyväksyä, se ei saa koskaan vaikuttaa työntekoon, aiheuttaa kyynisyyttä tai haluttomuutta auttaa.

Erittäin tärkeää on ymmärrys ja koulutus päihderiippuvuudesta kokonaisvaltaisena sairautena, jossa hoidetaan sairautta kokonaisvaltaisesti, asia kerrallaan ja suunnitellusti edeten. Hoidolla pitää aina olla alku ja lopetus suunniteltuna, jota voi ja pitää tarkastella hoidon edetessä. Mikäli tämä puuttuu tai on vain osittaista, saattaa lopputuloskin olla osittainen.

Päihderiippuvuuden hoidon pitäisi aina olla päihteettömyyteen ensisijaisesti tähtäävää, jossa päihteettömyyttä tuetaan ja samalla potilasta kannustetaan ja valjastetaan hänen olemassa olevat voimavarat käyttöön, koska jokaisella ne ovat.

Edellä kirjoittamani asiat ovat oman kokemukseni mukanaan tuomia ajatuksia, varmasti joku voi olla erimieltä ja saa olla. Itse käytän edelleen työssäni sanaa potilas, toiset käyttää sanaa asiakas. Jokainen menee oman parhaan näkemyksensä mukaan.

Ystävällisesti

Harri Nyman

Tampereella 14.11.2019