Ammatillisuus päihdetyössä on aihe, joka herättää monenlaisia ajatuksia. Olen itse vahvasti sitä mieltä, että ammatillisuuden pitää tulla esille päihdetyössä. Yhtä tärkeää on, että puhuttaisiin moniammatillisuudesta.

Mitä sitten on ammatillisuus tai moniammatillisuus? Tästä varmasti on yhtä monta mielipidettä/tietoa kun on kirjoittajaa tai tekijää.

Omassa työssä koen ammatillisuuden laajaksi asiaksi. Sen opintojen lisäksi halua oppia koko ajan lisää, ymmärrystä päihderiippuvuudesta kokonaisvaltaisena sairautena, se on avoimuutta ja rehellisyyttä, kykyä kohdata asiakas/potilas, se on asiakkaan kunnioittamista, se on tarvittavaa jämäkkyyttä, päihdetyön eettisten arvojen noudattamista, ammatillisuus on toisten toimijoiden kunnioitusta, vaikka asioista ei aina samaa mieltä ollakaan. Ammatillisuus on yhteistyötä ja tietojen vaihtamisen joustavuutta eri toimijoiden kesken (sallituissa määrin). Ammatillisuus on myös parhaan mahdollisen avun antamista ja asiakkaan kuulemista hoitokokonaisuutta suunniteltaessa. Tätä listaa voisi jatkaa vielä pitkään.

Oma mielipiteeni ja kokemukseni on myös se, että ammatillisuus saattaa kääntyä itseään vastaan. Kun yksilön ammatillisuus ja omat edut menevät yhteisön ammatillisuuden ja etujen edelle, ollaan ainakin menossa metsään. Mikäli pitää itseään kaiken tietävänä, ajaa vahvasti omia intressejään tai pitää omaa koulutustasoaan ”ylivertaisena” muihin nähden, niin ammatillisuus ei ole enää ammatillisuutta. Itselle tärkeää on edelleen kuunnella ja oppia kokeneemmilta tekijöiltä.

Talon rakentamisessakin on aina monta osaajaa (vertauskuva voi olla ontuva). Yksi piirtää talon, toinen rakentaa rungon, yksi tekee sähkötyöt, toinen lvi-asennukset, maalarit tulee ja viimeistelee julkisivun, kattomiehet tekevät hyvän ja kestävän katon ettei vesi tule sisään ja pilaan hyvää alkua. Yksi henkilö tai toimija ei koko pytinkiä osaa kestäväksi tehdä.

Tämä sama pätee myös päihdehoitoon. Yksi taho päättää ja mahdollistaa hoitoon pääsyn, päihdetyö keskittyy päihderiippuvuuteen. Kun/jos tarvitaan psykiatrista tai terveydenhoidollista osaamista, niin näille löytyy omat tekijänsä ja sosiaalitoimi yhdessä päihdetyön kanssa voi suunnitella asiakkaalle/potilaalle hyvä ja riittävän jatkohoidon ja tarvittavan tuen.

Ammatillisuus näkyy myös hoidollisessa sisällössä. Kun mietin hoitojaksoa, joka kestää 4 – 6 viikkoa, on tärkeää nähdä mitä jakson pitäisi sisältää ja missä järjestyksessä. Liikaa asiaa ja liian laajaa asia määrää ei pidä olla. Edellä mainitulla ajanjaksolla ei koko universumin tietopankkia pysty sisäistämään.

Mietin myös moniammatillisuutta. Sellaista missä sosiaalityö, terveydenhoito ja päihdetyö toimisi saumattomasti. Missä jokaisella oman alansa ammattilaisella olisi oman erityisosaamisen ruutunsa ja vilpitön kunnioitus toisen ruutua ja ammattitaitoa kohtaan. Myös meidän ammattilaisten, sellaiseksi myös itseni luen ja AA/NA/GA-ryhmien yhteistyön lisääminen olisi tärkeää. Hoidon aikaiset ryhmissä käynnit, joita jo onneksi monessa hoitopaikassa toteutetaan. Lisäksi toivoisin enemmän näiden ryhmien vierailua ja tiedottamisen lisäämistä myös hoidossa oleville henkilöille. Ryhmien toiminnasta kertominen hoitopaikkojen henkilökunalle on myös tärkeää. Tämä on osaltaan moniammatillisuutta ja tärkeä osa sitä.

Moniammatillisuudessa jokainen alansa ammattilainen on osa sitä. Tästä syystä tämä on tärkeää, yhteistyö, toisten kunnioittaminen, avoimuus ja rehellisyys.

Oman edun tavoittelu, suuri ego ja osatotuuksien puhuminen tai asioiden kääntäminen oman edun mukaiseksi, vaikka asia ei todellisuudessa niin olisikaan kääntyy aina ennen pitkää itseä vastaan.

Asiakkaille muun kuin totuuden kertominen on suurin virhe. Tällöin luottamus on menetetty. Siis sitä mitä puhun, sen pitää kohdata tekojeni kanssa.

Itse olen oppinut päihdetyöstä ja sen tekemisestä eniten kohtaamalla asiakkaan/potilaan. Kuuntelemalla häntä, luottamalla häneen ja tuomalla hänen tietoon ymmärrystä sairaudesta kokonaisvaltaisesti sekä kertomalla omaa kokemustani. Omalla kokemuksellani olen usein saanut herätettyä luottamuksen, olemalla kiinnostunut hänen asioistaan. Näin voi tuoda hänelle käsiteltäväksi uusia näkökantoja.

Kuulopuheet eivät kuulu ammatillisuuteen, niiden perusteella ei kannata omaa mielipidettä asiasta rakentaa, ne ovat aina vain osa osatotuutta. Tämän ja monen muun asian olen saanut opetella kantapään kautta.

Liian suuri ego ja omanedun tavoittelu ovat siis este vilpittömälle ja laadukkaalle päihdetyölle. Ne ovat usein esteenä myös ammatilliselle kehitykselle, tämä on oletukseni.

Edelleen jatkan oman päihdetyöni oppimista. Takana on 14 vuotta ja edessä toivottavasti vielä joitakin vuosia. Halua oppia edelleen, teen työtäni sydämestäni ja varmasti näin tekee moni muukin.

Päihdehoidon ensimmäinen ja tärkein asia on asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä auttaminen. Potilas/asiakas ei ole koskaan hoitoa varten vaan hoito on aina potilasta/asiakasta varten.

Kuulin kerran lauseen, päihdetyö ei ole rakettitiedettä, pidä se mahdollisimman yksikertaisena, ettei alus karahda kiville. Tätä varten kannatan moniammatillisuutta, kaikille oma osansa päihdetyöstä ja yhteistyössä, niin tulos on aina paras mahdollinen.

 

Tampereella

23.9.2019

 

Harri Nyman