Mitä vuodet on opettaneet ja aikaansaaneet?

Moikka!

Minun nimi on Harri, olen toipunut/toipuva päihderiippuvainen. Olen itse käynyt minnesota-mallisen hoidon vuonna 2003. Olen myös päihdeterapeutti ja tätä työtä olen tehnyt vuodesta 2006.  Suurimmalta osin olen päihdetyötä tehnyt laitosmuotoisessa päihdehoidossa. Kokemusta on myös avomuotoisesta päihdehoidosta ja Tampereella olen vuonna 2017 aloittanut oman yksityisen päihdeklinikan. Pääsääntöisesti teen työtä päihde- ja rahapeliriippuvaisten kanssa sekä tietysti heidän läheistensä kanssa.

Harvoin tulee istuttua ja mietittyä mitä kaikkea tämän kohta 14 vuoden aikana olen aikaiseksi saanut työssäni.

Sen lisäksi, että olen aloittanut Tampereella 2017 oman klinikan, olen ollut mukana perustamassa Naantaliin päihdehoitoyksikköä, ollut siellä töissä vuodet 2011 – 2016 kesään asti.

2018 olen perustanut päihde- ja peliriippuvuuden hoitoon erikoistuneen hoitopaikan Hämeenlinnan Lammille, Mainiemeen.

Olen saanut olla mukana kehittämässä uudenlaista hoito-ohjelmaa Wellbeing Parkin kanssa, jossa mukana ovat mm. Satu ja Timo Jutila, Leila Repo ja Juha Lantz.

Päihdetyön opiskelun ja käytännön päihdetyön tekemisen aloitin huhtikuussa 2006 Lapualla.

Teen koulutuksia minnesota-mallisesta työotteesta, puuheeksiotto ja hoitoonohjaus koulutusten lisäksi. Koulutan työyhteisöjä, yhdistyksiä ja monia erilaisia toimijoita ymmärtämään laajemmin mitä on päihde- ja peliriippuvuus ja miten niihin tulisi suhtautua ja niitä hoitaa.

Tänään näitä asioita miettiessäni huomasin ilokseni myös, että useammassa hoitopaikassa tai järjestössä/eri toimijoilla tänään on töissä henkilöitä, joita olen saanut olla auttamassa päihteettömän raittiin elämän alkuun. Olen siis tehnyt hyvää työtä. Olen näiden vuosien aikana saanut auttaa satoja päihderiippuvaisia ja peliriippuvaisia sekä heidän perheitään, läheisiään, työyhteisöjä jne.

Naamani on varmaankin tuttu monelle ja persoonani jakaa yhtä varmasti mielipiteitä. Olen kaikesta huolimatta oma itseni, juuri sellainen mikä olen. Tärkeää on se, millainen olen ns sisältäni, ei niinkään se millaisen vaikutelman annan itsestäni ulospäin, toki tärkeää on kokea olevansa hyväksytty. Sisäinen minä heijastuu päihdetyöhön, sen näkee he joita autan.

Tiedän, että tämän työni teen aina suoraa sydämestäni, aina asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä etu on tärkein, paras mahdollinen lopputulos.

Nämä työvuodet ovat opettaneet paljon, olen kokenut ilot ja surut. Olen saanut tavata lukuisia huikeita ihmisiä, saanut olla auttamassa osaa uuden paremman elämän alkuun. Nähdä kuinka vailla itsetuntoa, omantunnonarvoa oleva henkilö pääsee opettelemaan omaa elämää, koska sitä raitistuminen on, uuden elämän opettelua.

Ystävällisesti

Harri

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s