Havahduin tänä aamuna viestitellessä kaverin kanssa, että on juhannusviikko. Tänä päivänä juhannus on päivä ja juhla siinä missä muutkin. Juhla ei enää ole mielessä ei varsinkaan viikkoa aikaisemmin. Aina ei ole ollut näin.

Samalla tuli mieleeni eräs juhannus vuosia sitten. Muistan, kuinka torstaina jo odotin lähtöä juhannuksen viettoon. Minulle oli vielä siunaantunut torstaille iltavuoro töihin, joten tämä harmittavasti häiritsi aikaista lähtöäni juhannuksen viettoon. Harmitus oli suuri varsinkin, kun ystäväni olivat lähteneet paikalle jo torstaina aiemmin.

Vihdoinkin työpäivän päätyttyä pääsin starttaamaan keskikesän juhlan viettoon, kello 21.00 illalla. Tunnin olin saanut nipistettyä työpäivästä. Olin koko päivän miettinyt, että kuka helkutti oli keksinyt iltavuoron juhannusaatolle.

Valmistelut tähän juhlaan olin aloittanut jo hyvissä ajoin. Olin juomapuolen hoitanut kuntoon jo aiemmin viikolla, tankannut auton, että pääsen sujuvasti lähtemään. Ruokaakin olin ostanut, jos nälkä yllättää, tosin maltillisen määrän. Liikaa ei kannata syödä on vaarana ähky.

Olin juuri ennen juhannusta täyttänyt 20-vuotta. Olin saanut lahjaksi rannekellon. Kello oli niin hieno, etten voinut sitä kotiin jättää, se oli otettava näytille. Minulta kyllä kysyttiin, että kannattaako kelloa mukaan ottaa, ettei vain huku reissussa. Ihmettelin kovasti, että miksi se hukkuisi. Tarkoitukseni oli viettää sopusointuinen juhannus.

Automatka juhlapaikalle kesti mielestäni tolkuttoman pitkään, olisiko juhlatunnelma tehnyt mielestäni malttamattoman. Matkalle osui tietyö, noin 20 km oli tietä revitty auki. Mieleni valtasi ajatus, kuka idiootti on keksinyt repiä tien auki keskellä kesää ja vielä minun juhlamatkalle.

Tilanteesta teki hankalan se, että autoni takakontissa oli elämää arvokkaampi lasti, juhannusjuomat. Makkarapaketit kyllä säilyvät ehjänä vaan miten käy juomieni.

Saavuttuani yöllä perille juhlapaikalle ja tavattuani ystäväni paikalla tein johtopäätöksen, telttaa ei kannata alkaa yöllä pystyttämään vaan pitää ottaa nopeat ryypyt päästäkseni tunnelmaan. Olihan ystäväni jo niin tehneet. Heitä ei häirinnyt juhannusaattona työt, olivat siinäkin mielessä onnenpekkoja.

Niin lähti juhannus käyntiin, viimeinen juhannus, jonka vietin ystävieni kanssa juhlapaikalla. Tätä tosin en vielä tässä vaiheessa tiennyt.

Seuraava torstaina ja sunnuntain välinen yö piti sisällään monta tapahtumaa. Tapahtumat eivät jälkeenpäin minua mairitelleet, päinvastoin. Paljon tuli sanomista ja ystäväni olivat huolissaan. Ystäväni Ari oli varautunut juhannuksen viettoon hyvin maltillisella määrällä juomia. Omaa varastoani suojellessa hän kysyi minulta, onko nuo kaikki tarkoitettu juhannukseksi, osoittaen autoni takakonttia.

Telttaa en pystyttänyt koko juhannuksena vaan nukuin/sammuin juhannuksen autossani. Kelloni hukkasin jo ensimmäisenä yönä, vaikka näin ei pitänyt tapahtua, ei suunnitelmissani. Autoni kyljet olivat lommoilla, koska olin nukkunut eräänä yönä jalat autoni ratilla painaen äänitorvea. Ystävät yrittivät herätellä, vaan tuloksetta. He valvoivat, ääni ei antanut heille mahdollisuutta nukkua. Autoni ovet, kun olivat turvallisuus syistä lukossa. Kukaan ei saa koskea juomiini, näin ilmeisesti olin ajatellut.

Koko juhannuksen muistikuvat ovat hyvin hatarat. Jälkeenpäin olen saanut tästä juhlasta ja kulusta tietoa ystäviltäni. Olimme mm olleet souturetkellä, jolloin vene oli uponnut. Tämänkin asian selvittelimme jälkeenpäin. Pitihän veneelle aiheutetut vahingot korvata.

Juhannus meni suomeksi sanottuna täysin perseelleen, juhlatunnelmasta ei ollut enää tietoakaan. Ystäväni joutui ajamaan autoni sunnuntaina pois juhlapaikalta, koska en siihen itse kyennyt.

Olin 20-vuotias, elämässäni oli ulkoisesti kaikki hyvin. Jälkeenpäin mietittynä, jo tässä vaiheessa alkoholismi nosti päätään. Ensimmäisiä kertoja elämässäni, kun juominen lähti täysin kontrollista.

Se häpeän ja ahdistuksen määrä maksimoitui, kun en juhannuksen jälkeisenä maanantaina päässyt krapulani vuoksi töihin. Kävin lääkärillä ja valittelin ruokamyrkytystä. Lääkäri näki kyllä oikean syyn ja kirjoitti sairaslomalappuun todellisuuden. Alkoholin aiheuttama poissaolo töistä, se jos mikä oli kaamein kohtalo minulle, kunnolliselle työmiehelle.

Tätä juhannusta en unohda koskaan, oikeastaan sen jälkeisiä päiviä ja sen aiheuttamia tunnelmia. Ystäväni eivät enää kutsuneet minua mukaansa, en ollut hyvää ja iloista seuraa.

Jälkeenpäin mietittynä aiemmin mainitsemani Ari, joka oli varannut koko juhannukseksi hyvin maltillisen määrän alkoholipitoisia juomia osasi viettää keskikesän juhlaa iloisesti ja muiden seurassa. Itse en siihen kyennyt vaan nukuin yksin ja muistikuvani on näistä päivistä erittäin hatara. Tämän muistikatkoksen oli aiheuttanut juomiseni määrä, jonka join ja täysin kontrolloimaton käyttäytymiseni. Tästä käyttäytymisestä sain kuulla jälkeenpäin. Ystäväni Tero hän, joka ajoi autoni kotipaikalle itse nukkuessani humalaani pois, hän ja moni muu oli jo silloin tietoinen ongelmastani. Itse sen vielä kielsin vuosia, olin omasta mielestäni vain olosuhteiden lannistama henkilö.

Tänään saan viettää 17 raitista juhannusta, näin olen suunnitellut. Tänään saan olla läsnä elämässä, juhlapyhät eivät enää nostata tunteita pintaan eikä niitä tarvitse viikkoja ennen alkaa suunnittelemaan.

Sain juuri äsken soiton äidiltäni, hänellä on kotona tietoteknisiä ongelmia, netti ei toimi. Lähden siis auttamaan, sen voin tänään tehdä miettimättä olenko kunnossa ja uskallanko ajaa autoa saati näyttäytyä heille.

Tampereella 17.6.2019

Harri

raitis alkoholisti/päihderiippuvainen