Viime lauantaina oli jälleen kerran jääkiekkopelissä. Siinä ei ole mitään outoa sinänsä, olenhan peleissä käynyt viimeiset 48 vuotta.

Ero sen sijaan on siinä, miten siellä vietän aikaani nykyään.

Hyvin pitkään, aina hieman yli 20 ikävuoteen asti nämä tapahtumat olivat minulle jääkiekkopelejä, joita intensiivisesti seurasin.

Tuli aika, jolloin tapahtumien merkitys muuttui. Jääkiekkopeleistä tuli minulle yksi tilaisuus muiden joukossa ”nauttia” alkoholia. Itse ottelutapahtuma menetti sen merkityksen mitä se oli parhaimmillaan ollut.

Aloin viimeistään toisen erän aikana poistumaan kesken erän hallin ravintolaan ja katsoinkin lopun pelistä siellä, sen mitä ehdin kesken alkoholin siemailun peliä tarkkailemaan peliä. Lopputuloksen katsoin yleensä seuraavan päivän Aamulehdestä. Aamu valkeni myös jumalattoman morkkiksen saattelemana.

Nyt lauantaisessa pelissä tuli vahva tunne siitä, kuinka taas saan olla tapahtumassa läsnä. Saan seurata peliä ja kommentoida sitä ystävieni kanssa. Antaa hyvin asiantuntevia neuvoja joukkueelle 😊

Enää ei vaivaa levottomuus ja kireys, voin vain olla ja nauttia pelistä.

Minulla ei ole jatkuvaa tarvetta yrittää kontrolloida juomistani tai juomattomuuttani. Olihan se kireää aikaa, kun lupasin olla juomatta näyttääkseni läheisilleni, ettei juomisessani ole mitään ongelmaa.

Samoin moni muu asia on tänä päivänä elämässäni varsin toisenlaista. Lomamatkat ovat lomaa ja oleilua, lepoa ja ulkoilua. Tätä ne eivät olleet aikaisemmin. Pikemminkin ne menivät lupauksistani huolimatta enemmän tai vähemmän alkoholin juomisen merkeissä. Toinen vaihtoehto oli, että kärvistelin loman ilman viinaa hermot kireänä, levottomana, pilaten myös läheisteni lomailun. En nauttinut itse lomasta, kun en saanut juoda ei lomasta saanut silloin muutkaan nauttia.

Tälle käyttäytymiselle on tänään yksi keskeinen, hyvin tätä tilaa kuvaava nimi, kuivahumala, eläminen ilman päihdettä. Kun elämän laatu ja käyttäytyminen ei muutu, vaikka viina jää pois. Toinen lausahdus, josta olen paljon oivaltanut, raitistumiseni myötä on: ”alkoholisti ei aina juo alkoholia, sen sijaan hän miettii sitä ja mahdollisuutta juoda päivittäin”. Psyykkinen riippuvuus päihteestä on poistunut vasta raitistumiseni myötä.

Näistä asioista johtuen olen myös ymmärtänyt, ettei tipattomuus/juomattomuus ole alkoholistille hyvä asia. Eikä myöskään hänen läheisilleen, he liian usein saavat osakseen sen kireän ja ahdistavan tunnelman joka alkoholistilla on juomattomina aikoina. Omat läheiseni alkoivat pelkäämään, mitä tapahtuu, kun juomattomuus loppuu, kun olen lupaukseni pitänyt ja ollut esim. kuukauden juomatta. He oppivat sen valitettavan nopeasti, juominen jatkui ja tulos oli uusi katastrofi.

Lupaukseni olla juomatta ei heitä auttanut, he eivät edes uskaltaneet toivoa, saati luottaa, että jokin muuttuisi.

Lopulta kun lähdin hoitoon, toipumiskeskeiseen hoitoon, kesti vielä pitkän aikaa ennen kuin he uskalsivat alkaa luottamaan. Olivathan he pettyneet niin monesti, petettyäni heidän luottamuksen.

Nyt lähes 16 vuoden ajan olen saanut viettää hyvää raitista elämää. Läheiseni luottavat minuun. Minulla ei ole enää pakonomaista tarvetta yrittää kontrolloida omaa juomista tai juomattomuuttani. Voin vain olla ja elää minulle hyvää omannäköistä elämää. Uskon vahvasti, että myös läheiseni ovat samaa mieltä, elämä on tässä ja nyt, se on hyvää elämää.

Tähän loppuun voisin lainata erästä tuttavaani, entistä jääkiekon maajoukkueen kapteenia, ”suomalainen mies ei pelkää mitään niin paljoa, kuin kohdata tappion tuottaman häpeän”. Tuskin tämä naisilla on yhtään sen helpompaa, luulen se olevan sama. Pullantuoksuinen äiti myytti on edelleen vahva, tämä on kertonut moni nainen, joita olen saanut auttaa raittiin elämän taipaleelle. Perheen äiti, hänen pitäisi pitää huolta perheestä, lapsista, vaan riippuvuuden myötä päihde vie aina voiton. Tässä ei ole kysy siitä, että äiti olisi huono, riippuvuus on voimakas ja muuttaa hiljalleen arvomaailmaan ja käyttäytymistä. Tämä puolestaan romuttaa itsetuntoa, nostaa häpeän ja ahdistuksen asteikon erittäin korkealle.

Tipattomuus ei ole ratkaisu päihderiippuvaiselle, se on korkeitaan ”tekohengitystä”, itsensä pettämistä ennen lopullista pohjakosketusta.

Päihteetön raitis elämä on loistava valinta, saat itsesi ja itse kunnioituksesi takaisin. Perhe ja lapset eivät varmasti tahdo muuta. Raitistuminen on heille ”lottovoitto”.

Ystävällisesti

Harri Nyman

Päihdeterapeutti, raitis päihderiippuvainen