Tänään 23.10.2018 oli Iltalehdessä artikkeli ammattikouluissa opintoja suorittavista tulevista lähihoitajista, jotka ovat, lehden tekstiä lainatakseni päihdekoukussa. Nämä seuraukset todella näkyvät karulla tavalla tulevaisuudessa työelämässä, ellei tilanteeseen puututa. Eikä tämä koske yksin terveydenhuollon opiskelijoita.

Päihderiippuvuus, josta johtuva pakonomainen ja hallitsematon päihteiden käyttö näkyy ja on näkynyt jo pitkää/aina opiskelu- ja työelämässä. Iällä tai sosiaalisella statuksella ei tässä ole merkitystä, on opiskelija nuori tai ns. aikuisopiskelija.

On hyvä, että asia nostetaan ajoittain esille. Tästä pitäisi saumattomasti jatkaa ja alkaa toimenpiteisiin.

Kun esimerkiksi lähihoitaja koulutuksessa vaisto sanoo ja nähdään, että opiskelijalla on vaikeuksia suoriutua opinnoistaan ja tämän asian syyksi alkuvaiheessa edes epäillään hänen päihteiden käyttöään, tulisi asia aina ottaa puheeksi. Tässä auttaa ammattimainen puheeksiotto ja hoitoonohjaus. Tämä pitäisi myös olla yksi osa-alue terveydenhoidon koulutuksessa, koulutus päihderiippuvuuden ymmärtämiseen, sen hoitoon ja puheeksiottoon ja hoitoonohjaukseen.

Ministeri Grahn-Laasonen sanoo haluavansa palauttaa soveltuvuustestit takaisin ammattikouluihin. Tämä on hyvä asia, tällä voidaan ennaltaehkäistä monta asiaa, mutta päihderiippuvuuden tunnistamiseen tällä ei välttämättä ole edellytyksiä. Pitää muistaa, päihderiippuvuuteen sairastuneen maailma on muuttunut, hän on taitava ja vakuuttava puhuja. Hän osaa mm. tarvittaessa puhua, vaikka valkoisen mustaksi ja toisinpäin.

Kun soveltuvuustestien läpi koulutukseen pääsee henkilöitä, joilla päihderiippuvuus on jo olemassa ja se tulee esiin koulutuksen aikana, pitää siihen puuttua, ohjata henkilö hoitoon. Tätä voitaisiin pitää edellytyksenä koulutuksen jatkamiselle. Sama pätee kaikkeen koulutukseen ja työssä olemiseen, jotta suurilta vahingoilta ja kärsimyksiltä vältyttäisiin.

Seuraavaksi tulee kysymykseen, millaiseen hoitoon?

Hoidon pitää olla tehokasta, intensiivistä ja hoidossa pitää olla ymmärrys päihderiippuvuudesta kokonaisvaltaisena sairautena, joka näkyy mm. kyvyttömyytenä kontrolloida omaa päihteiden käyttöä. Ymmärrys päihderiippuvuudesta parantumattomana, kroonisena sairautena. Ymmärrys toipumisen mahdollisuudesta oikealaisella hoidolla, toipumisen myötä elämässä kaikki on mahdollista.

Ymmärrys siitä, ettei esim. alkoholiriippuvainen juo joka päivä, hän tosin ajattelee juomista päivittäin. Pitää siis ymmärtää, että pelkkä juomattomuuskin näkyy työelämässä mm. ärtyisyytenä, levottomuutena ja keskittyminen työntekoon tai opiskeluun kärsiin. Seuraukset tällöin voi olla vakavia hoitotyössä. Raitis päihteetön elämä on siis paljon muutakin kuin olla juomatta. Juomisen lopettaminen on vasta alku.

Hoitamattoman päihderiippuvuus maksaa yhteiskunnallemme jo nykyisellään miljardeja euroja vuosittain, kukaan tuskin edes tarkkaa summaa osaa sanoa. Se on varmaa, että hoitamattomana tämä summa pahimmillaan nousee, tulevaisuus on liian kallis inhimillisesti ja rahallisesti.

Valviran ylijohtaja mainitsee jutun yhteydessä päihdeongelman olevan asia, josta Valvira on jo pitkään puhunut sidosryhmille ja ministeriössä. Valvira ei kuitenkaan valvo oppilaitoksia, mutta puuttuu työelämässä näkyviin päihdeongelmiin. Valvira tekee kirjoituksen mukaan noin 20-30 päätöstä vuosittain, jossa lähihoitajan nimikesuoja poistetaan ensisijaisesti päihdeongelman vuoksi.

Edellä mainittu on vasta se kuuluisa jäävuorenhuippu. Päihderiippuvuus näkyy vasta viimeisenä työelämässä. Työelämä on päihderiippuvuuteen sairastuneelle kulissi, jota suojellaan kynsin hampain viimeiseen asti. Kun koulutuksen läpi pääsee ilman, että kukaan puuttuu jo näkyvissä olevaan päihderiippuvuuteen, tällä vain tahtomattaankin  mahdollistetaan päihderiippuvuuden kehittyminen ja muuttuminen pahemmaksi. Asiaan pitäisi puuttua jo varhaisessa vaiheessa. Se tuottaako se silloin parasta toivottua tulosta, ei ole varmaa. Sillä kuitenkin vaikeutetaan päihteidenkäyttöä ja päihderiippuvainen on tietoinen, että asiasta tiedetään. Itselläni aikanaan juuri tämä, tieto että muut tietää, teki elämästäni hankalaa ja lopulta ”ajoi” ja osittain oli auttamassa minut oikealaisen hoidon piiriin.

Ilman oikeanlaista puheeksiottoa ja hoitoonohjausta, ei todennäköisesti ole tarvetta päihdehoidolle. Päihderiippuvuus on oman tilansa kieltävä sairaus. Muut näkee, päihderiippuvainen ei.

Ihmetykseni onkin, kun tästä asiasta on puhuttu päätöksentekijöille, miksi mitään konkreettista ei ole tehty? Kuitenkin yleisesti tiedetään, meillä on pulaa tekijöistä.

Nyt jos koska pitäisi tehdä nopeita oikeita ja korjaavia liikkeitä, eikä painaa päätä tämän asian kanssa pensaikkoon. Tähänkin aiheeseen sopii lause, joka kannattaa muistaa: ”puolinaiset toimenpiteet eivät auttaneet meitä lainkaan”.

Toivon sydämestäni, että asiaan tulisi muutos. Toivon ettei nykyisten ja tulevien opiskelijoiden tarvitsisi kulkea sitä samaa polkua kuin itse aikanaan kuljin. Opiskeluaikanani oli jo nähtävissä, että olin jatkuvasti pulassa päihteidenkäytön kanssa. Tähän ei silloin puututtu, toki uhattiin erottamisella, kunnes itse lopetin opinnot, kun niistä ei enää mitään tullut. Elämä kuljetti eteenpäin ja päihteidenkäyttö paheni, kunnes sain viimein, monen varoituksen, ilokaasuhoidon, antabuskuurin jne. jälkeen lopputilin. Minua lääkittiin, olin masentunut, olin ahdistunut ja monia muita diagnooseja saaneena, olin lopulta 30-vuotiaana kuntoutustuella. Vuosia tämän jälkeen pääsin oikealaiseen päihdehoitoon ja sain ”kopin” päihteettömästä raittiista elämästä. Nyt olen tehnyt jo yli 14 vuotta työtä ja elänyt elämääni, jossa on haaveita ja unelmia. Tämä on yksi merkittävä syy, että melkoisella varmuudella tiedän mistä puhun.

 

Tampereella

23.10.2018

Harri Nyman

päihdetyöntekijä