Avoin mielipide Tampereen kaupungin päättäjille.

Useasti on yritetty nostaa esiin keskustelua Tampereen alueen päihteiden käytön ja hoidon tilasta. Itsekin olen näin tehnyt aiemminkin. Vastauksia olen saanut asukkailta, käyttäjiltä ja heidän läheisiltään. Olen myös odottanut vastauksia kaupungin päättäjiltä, odotan edelleen.

Pormestarimme Lauri Lyly kokosi taannoin työryhmän, joka pohtii ja selvittelee kaupungin alueen päihteiden käytön ja päihdehoidon tilaa. Tämän työryhmän kokoonpanossa ihmetyttää se, että siellä ns. ulkopuolisten päihdehoidon toimijoiden edustajina ei ole ketään muuta kuin, A-klinikka Oy:n edustaja ja HDL:n edustaja. Siis samat tahot, joilta kaupunki ostaa palvelunsa, korvaushoidon ja joitakin laitoshoitoja. Miten tämä voi olla mahdollista, ettei tähän työryhmään ole kutsuttuna ketään muuta yksityistä toimijaa? Kyseiset toimijat tuskin kovasti (ja tarvittaessa) kritiikkiä tilanteesta  antaa, he näkevät asioiden toimivan, kuten alla mainitsen.

Onko työryhmä yksimielinen tilanteesta ja hoidon toimivuudesta. En tiedä, tosin luulen että on heitäkin, joilla on ns. eriävä mielipide. Kuunnellaanko heitä?

Sitten tänään Aamulehdessä oli artikkeli/uutisointi kaupungin alueella tapahtuneesta muutoksesta. Huumausaineiden käyttäjät ovat siirtyneet toiseen paikkaan. Artikkelissa mainitaan, että kaupunki on huolehtinut huumehoidon järjestämisestä hyvin, siis palveluntuottajan lausumana. Tämän kertoi A-klinikka Oy:n/HDL:n edustaja?

Mitä tämä tarkoittaa ja mihin tämä lausuma perustuu? En ole itse varma, siksi tätä tahdonkin kysyä? Mitataanko hoidon tehokkuus sillä, että paljonko saadaan väkeä ns. sitoutumaan hoitoon? Oma mielipiteeni on, että päihderiippuvainen sitoutuu aina hoitoon, jossa hänelle annetaan päihdettä, jota tässä tapauksessa kutsutaan lääkkeeksi. Kuuluuko tähän hoitoon psykososiaalista kuntoutusta/terapiaa? Sallitaanko hoidon aikana oheiskäyttö? Jos sallitaan, niin miksi? Onko korvaushoidon aikana käytössä yleisesti muita päihdyttäviä lääkkeitä? Nämä asiat ainakin osittain menee jo salassapitovelvollisuuden piiriin, mutta jos/kun näin on, niin elämänlaatu tuskin kohisten paranee.

Kuinka paljon Tampereen kaupunki ostaa vuosittain laitoshoito jaksoja ja kuinka pitkiä nämä laitoshoito jaksot ovat? Oma arvioni on, että jos ostetaan niin jaksot ovat lyhyitä. Pidemmät laitoshoito jaksot taas ovat todella harvinaisia, näin arvioin.

Se mitä kuulen oman työni kautta, teen siis päihdetyötä, on välillä aika uskomatonta. Kuinka ihmisiltä torpataan mahdollisuus laitosmuotoiseen kuntouttavaan päihteettömään hoitoon. Ei ole rahaa, on eräs yleisin vastaus. Kun ihminen hakee ensimmäistä kertaa apua omaan päihderiippuvuuteen, on hän ylittämässä erään merkittävän kynnyksen. Hän on ylittämässä häpeän kynnystä. Tätä ei saisi koskaan torpata, sanomalla mm. ettei ole rahaa, koska se maksaa tulevaisuudessa paljon ennmmän.

Yhden henkilön korvaushoito maksaa suhteellisen paljon, siihen on varaa. Oma arvioni on, n. 10 – 13 tuhatta euroa/vuosi. Tässä summassa ei ole mukana psykososiaalista hoitoa/kuntoutusta, koska sitä ei ilmeisesti ole olemassa. Summa kostuu ilmeisesti lääkehoidosta, lääkkeen jakamisesta. Sama aine on ”kadulla käytettynä” laitonta ja sitä kutsutaan silloin huumausaineeksi.

Kustannukset ovat tämän lisäksi, sosiaaliset kustannukset ja terveydenhoidon kustannukset yms.

Muiden hoitojen kohdalla myös mainitaan, että ne ovat kalliita eikä ole tutkittua näyttöä. On totta, ettei tutkittua näyttöä ole paljoa (sitä kuitenkin on) ja puolueetonta sellaista. Käytäntö kuitenkin osoittaa päihteettömän hoidon tehokkuuden. Kalliita ne ei ole, paljon halvempia kuin korvaushoito. Päihdehoidossa kun kaikkein tärkeintä on hoidon sisältö ja miten se toteutetaan. Itselläni on yli 12 vuoden kokemus työstä päihteettömän hoidon saralla, laitos ja avomuotoisessa hoidossa.

Olen surullinen kotikaupunkini nykyisestä tilasta. Siitä etteivät päättäjät tällä hetkellä kuuntele ja ota vakavasti toisenlaisia mielipiteitä sekä kokemuksen mukanaan tuomaa tietoa päätöksen tekoon.

2000-luvun alussa kaupunkimme oli vielä edelläkävijä Suomalaisessa päihdehoidossa. Hoitoa tarjottiin, oli olemassa erilaisia vaihtoehtoja, asiakasta kuunneltiin ja hänen läheisiään. Tiedän tämän omakohtaisesti, olin vielä tuohon aikaan näiden palveluiden ”suurkuluttaja”. Vuoden 2003-2005 välillä tapahtui jotain, en tiedä mitä, mutta sen jälkeen ollaan menty koko ajan suppeampaan suuntaan. Vaihtuiko päihdehoito palveluista vastaavat henkilöt vai mitä tapahtui. Kaupungilla on tietojeni mukaan kuusi (6) omaa katkaisuhoitopaikkaa. Omat päihdehoidon laitosmuotiset palvelut on ajettu alas ja tilalle on tullut korvaushoito. Alkoholiriippuvaisille ei hoitoja ole olemassa, kuntouttavaa hoitoa. Yli 65-vuotiaille tarjotaan kotikatkaisua, ei paljon muuta. Asumispalveluita on, sekä kotiin vietävää hoitoa, näin olen kuullut.

Kun aikanaan kysyin, miksi laitoskuntoutusta ei enää käytetä hoitomuotona päihderiippuvuuteen, sain vastauksen, jonka muistan vieläkin. Ei ihmisiä tarvitse viedä metsän keskelle!?! Mietin silloin voiko lukemani/kuulemani olla totta ja totta se näyttää olevan. Kovin on ylimalkainen näkemys laitosmuotisesta hoidosta.

Katkaisuhoito ei ole hoito, se ei hoida päihderiippuvuutta vaan ainoastaan sen fyysisiä seurauksia, oireita.

Korvaushoito ei nykyisellään toimi, ei ole järkevää jakaa ainetta vuosikausia, vaikka toista väitetäänkin. Tilanne vain pahenee. On toki onnistumisiakin, mutta suhteessa kovin vähän. Mikäli korvaushoidon hyöty laskettaisiin sen perusteella, paljonko ja kuinka usein oikeasti elämänlaatu paranee, loppuuko muiden päihteiden käyttö, pystyykö ihminen palaamaan työelämään, parantuuko perheen ja läheisten elämänlaatu. Olisi tämä ”hoitotulos” jotain aivan muuta.

Otetaanko läheiset huomioon ja kuullaanko heidän mielipidettä, hoidon ”tehokkuudesta”.

Käytetyille neuloille tarkoitetut astiat, sekä valvontakamerat määrätyillä alueilla ovat varmasti paikallaan. Ne osaltaan kertovat tilanteen vakavuudesta tällä hetkellä. Päihdehoidon ja päihteiden käytön tilannetta ne ei eivät paranna.

Huolestuttavaa on myös kuulemani. Ihmisillä on tunne, ettei ihmisiä kuulla ja päättäjillä ei ole tahtoa/kiinnostusta tehdä muutoksia. Mikäli näin on, on se karmeaa? Tarpeeksi huolestuttavaa on jo se, että ihmisillä on kyseinen tunne.

Näitä asioita olen kuullut monelta taholta, esimerkiksi helmikuussa järjestämässäni keskustelutilaisuudessa Tampereella. Tilaisuuteen osallistui noin 40 hlö. Kaupungin päättäjiä ei paikalla ollut kuulemassa.

Toivoisin sydämestäni ihan oikeaa ja avointa keskustelua aiheesta. Otettaisiin oikeasti huomioon myös muiden tieto ja käytettävissä oleva osaaminen.

Olen valmis oman tietoni ja osaamiseni jakamaan, kertomaan myös toisenlaisia lähestymistapoja ja laskelmia. Olen tästä aiheesta pormestarillemme kirjoittanut, hänellä vain on muita kiireitä.

Tämä kyseinen asia ei koske ainoastaan Tamperetta, vaan on valitettavan yleistä muuallakin Suomessa. Trendi on, korvaushoitoa suositaan. Se on saatu erittäin hyvin lobattua päättäjille. Mikäli tämä meno jatkuu, niin olemme entistä syvemmällä, mikäli emme ummista silmiämme.

Suomessa on monta hyvää hoitopaikkaa, joissa hoidon ensisijaisena tavoitteena on aina päihteetön elämä. Samaa rohkeutta kun tarvitaan hoitoon lähdössä, sitä rohkeutta toivon myös päättäjille. Rohkeasti ja avoimesti tutustumaan eri hoitoihin, hoitomuotoihin ja niiden sisältöön. Tulette yllättymään, positiivisesti.

 

Ystävällisesti

Harri Nyman

päihdetyöntekijä

Tampere