Positiivinen potilas.

Edellinen kirjoitukseni meni aiheella erityistapaus.

Olkoon tämän kirjoituksen aihe positiivinen potilas. Hän on erityistapauksen vastakohta. Nämä kaksi erilaista suhtautumista hoitoon ovat arkipäivää.

Yksi yhteinen piirre heissä on, molemmat ovat tulleet hoitoon läheisten toiveesta. He eivät itse ole päätöstä ymmärtäneet tai pystyneet tekemään.

Positiivisen potilaan voisi määritellä mm. seuraavasti. Hän on avoin kaikelle kuulemalleen, hänellä ei ole rajoitteita ottaa tietoa vastaan, hän pystyy samaistumaan kanssa matkustajiin, hän on valmis tekemään mitä vain, jotta juominen loppuisi. Hän on henkilö, joka on kyllästynyt paskaan oloon, saanut viinan huuruiselta elämältä tarpeeksi selkään, eikä oikeasti tiedä mikä häntä auttaisi.

Hän ei etsi virheitä hoidosta, ei enää läheisistään vaan alkaa kohtaamaan itseään ja menneisyyttään. Tämä on joskus pelottavaa, mutta rohkaisun ja vertaistuen ansiosta palkitsevaan. Matka toipumiseen voi tältä osin alkaa. Olkoonkin positiivisuus tässä kirjoituksessa yhtä kuin henkilö, joka on matkalla toipumiseen.

Hän on myös kiertänyt erinäisiä hoitopaikkoja, kokeillut Antabuksen, Selincron, masennuslääkkeet, nukahtamis- ja rauhoittavat lääkkeet ym., eikä hänen tilanteensa ole korjaantunut, päinvastoin. Hän ei enää jaksa kusettaa lääkäriä vaan kertoo lääkärille, ettei haluaisi pillereitä, hän tuntee olevansa riippuvainen myös niistä. Hän ei enää usko henkilöä, joka kertoo hänen olevan liian kaunis, hyvin menestyvä tai siististi pukeutunut ollakseen päihderiippuvainen. Hän ei enää usko vähentämisen autuuteen, hän on vähentänyt päihteenkäyttöä ja ollut lähellä päästä hengestään. Hän ei enää usko siihen, että tiukan viinan kun vaihtaa keskiolueen, niin elämä korjaantuu. Hän on väsynyt pompotteluun, luukulta toiselle, eikä halua kuulla enää selityksiä, ei ole rahaa tai sinulla ei ole omaa halua, et ole aiemminkaan sitoutunut hoitoihin.

Positiivisella potilaalla on niin paha olo, että hän haluaa ensimmäistä kertaa vuosiin sanoa kuinka asiat ovat, ensin sosiaalityöntekijälle, lääkärille ja lopuksi perheelleen (järjestys tässä voi vaihdella).

Positiivinen potilas, on hoitoon saapuessaan arka, hieman pelokas ja häntä hävettää tapahtuneet asiat ja sanomiset. Hänen itsetuntemuksensa on hukassa ja itsetunto on pohjalukemissa. Hänen positiivisuutensa alkaa nousta pintaan hoidon aikana. Positiivinen potilas ymmärtää myös itsensä hoitamisen/itsestään huolehtimisen merkityksen jatkossakin. Hän haluaa sitoutua AA/NA-ryhmiin.

Hän on valmis hyvittämään läheisiään, hän haluaa antaa myös heille mahdollisuuden kertoa omista tuntemuksistaan. Hän on ollut vilpittömän rehellinen kertoessaan itsestään.

Ryhmätyöskentely ei tuota hänelle tuskaa, eikä omalle sviitille ole tarvetta. Päinvastoin hän samaistuu lähes jokaisen kertomukseen ja ymmärtää ettei ole asioiden kanssa yksin. Hän haluaa viettää aikaa muiden kanssa, häntä ahdistaa yksinäisyyden tunne.

Positiivinen potilas tekee töitä itsensä kanssa, hän ei ainoastaan puhu vaan hän myös kuuntelee, kuuntelee oppiakseen ja ymmärtääkseen. Hänen olonsa helpottuu.

Hän on henkilö, joka ei puhu mitä luulee muiden haluavan kuulla, hän puhuu miltä hänestä tuntuu. Hän myös ajoittain haastaa päihdetyöntekijää, ei ainoastaan kyseenalaistaakseen vaan saadakseen tarkempaa tietoa ja ymmärrystä omasta tilastaan ja mahdollisuudesta toipua. Hänellä on vilpitön halu toipua, hän on henkisesti päihteiden käyttöön loppu, niiden seurauksiin täysin kyllästynyt. Samoin hän alkaa ymmärtämään mikä on syy ja mikä seuraus.

Positiivinen potilas on vuosia kärsinyt ahdistuksesta ja masennuksesta. Nämä on hänelle lääkäri diagnosoinut. Oireet ovat alkaneet helpottamaan, mutta eivät kokonaan poistuneet. Hän ymmärtää nyt, että päihde vain pahentaa hänen oireitaan. Ajan kanssa nämä oireet saattavat poistua kokonaan. Hän ymmärtää myös sen, ettei avun hakemin myöhemminkään ole heikkoutta, vaan rohkeutta pitää itsestään huolta.

On hoitoon hakeutuva henkilö sitten erityistapaus tai positiivinen potilas, pitää aina muistaa, että kumpainenkin voi raitistua. Molemmilla heillä on siihen täysi mahdollisuus. Lopputulosta kun ei koskaan voi ennustaa aukottomasti, eikä siihen ole tarvettakaan.

Lähtökohta heillä saattaa olla erilainen, erityistapauksen matka usein on hieman pidempi. Hän joutuu itsensä kanssa kovemmalle. Kysymys kuuluu, löytyykö häneltä nöyryyttä ja rehellisyyttä vai jatkuuko sokeus omaa tilaa kohtaan?

Lopuksi teksti, jonka sain joskus eräältä ystävältäni. Tämä teksti kuvaa paljon. Mikäli tästä päähänpinttymästä pystyy luopumaan, kykenee nöyrtymään todellisuuden edessä, on päihteetön raitis elämä enemmän kuin mahdollista.

”Maailman onnettomin ihminen on krooninen alkoholisti, jolla on jatkuva kaipuu nauttia elämästä sellaisena kuin hän sen muinoin tunsi, mutta joka ei voi kuvitella elämää ilman alkoholia.

Hänellä on sydäntä särkevä päähänpinttymä, että jollain kontrollin ihmeellä hän pystyisi siihen”

Tampereella

4.9.2018

Harri